Love E

Siivouspäivänä on kiva järjestellä vähän paikkoja. Olohuoneen tv-tasoa koristaa ihana valokuvakokoelma meidän pienestä pojasta.

Oikein mukavaa ja aurinkoista Äitienpäiväviikonloppua teille jokaiselle!

Perhepeti

Meillä on ollut perhepeti käytössä siitä asti kun kotiuduttiin synnäriltä. Näin on ollut parasta. Tutkimuksia ja mielipiteitä on perhepetiin liittyen paljon. Harmi kun niin moni pitää tätä järjestelyä huonona asiana, omasta mielestäni tässä vaihtoehdossa on paljon hyvää ja niin on tutkimuksetkin todistaneet sen. Tämä on ollut loistava menetelmä meille!

Jo heti ensimmäisenä yönä nukuttiin kotona koko perhe samassa sängyssä. Kehto oli kyllä sänkymme vieressä ja yritin vauvaa nukuttaa sinne välillä, mutta poika oli siihen kovin tyytymätön. Itkua, levottomuutta.. Enpä montaa kertaa jaksanut yrittää, koska huomasin vauvan nukkuvan niin mahdottoman tyytyväisenä minun vieressäni joten annoin yritysten olla. Aluksi oma unenlaatuni oli  huono. Kesti kauan kunnes löysin hyvän asennon nukkua vauvan vieressä ja ylipäätään uskalsin kunnolla nukahtaa vauvan viereen! Siirsin pinnasängyn vuoteemme ns. "sivuvaunuksi "eli yksi reuna irrotettuna. Ensimmäiset kuukauden poika nukahti tissille ja nukkui vieressäni yöt. 4 kk jälkeen vauva nukahti tissille edelleen, mutta siirsin hänet nukahtamisen jälkeen pinnasängyn puolelle. Ja siinä on nukuttu ensimmäinen unipätkä onnistuneesti. Joskus kaksi tuntia joskus kolme. Ja loppuyö minun vieressäni.

En tietenkään oleta, että vauvan pitäisi nukkua koko yö heräämättä kertaakaan. Äidinmaito sulaa nopeasti vauvan mahassa joten on täysin ymmärrettävää, että vauva heräilee öisin syömään. Faktahan on se, että alle yksi vuotiaan yö käsittää 5 tuntia yhtäjaksoista unta. Vauvat ovat erilaisia yksilöitä. Jotkut nukkuvat koko yön, mutta on myös täysin normaalia että vauva herää syömään kahden tunnin välein.

Meillä heräillään yöllä noin 1-3 tunnin välein. Se on rankkaa, mutta olkoot. Tähänkin tottuu.

Tämä puoli vuotta ollaan menty nyt näin ja jatketaan samalla tavalla. Asiaa on katsottava uudestaan kun poika oppii ryömimään ja liikkumaan. Muuttaako se perhepeti järjestelyitä millä tavalla jää nähtäväksi. Mutta se sitten joskus.

Imetys - kolmen kauppa

Kovin monta kertaa olen saanut kuulla palautetta meidän nukkumisjärjestelyistä.

" Eikö se ole vaarallista? "
" Entä jos pyörähdät vauvan päälle nukkuessasi? "
" Kyllä vauvan pitää osata nukkua yksin! "
" Nukkuuhan Eelis jo omassa sängyssä? "

Aaaargh kuinka raivostuttavaa! Perheen nukkumisjärjestelyt eivät kuulu kenellekään muulle.

Eri tutkimuksissa havaittuja perhepedin etuja:

+ vauvat hengittävät tasaisemmin
+ vähemmän hengityskatkoksia
+ nukkuvat levollisemmin
+ verenpaine on tasaisempi yhdessä äidin kanssa nukkuessa
+ edistää turvallisen kiintymyssuhteen syntyä
♥

Jos perhepetiä ei toteuta turvallisesti niin toki se on vaarallinen. En pelkää pyörähtäväni vauvan päälle kun nukun. Havahdun pienimpiinkin ääniin joita poika päästää. Tästä huolimatta olen nukkunut melko hyvin. Ja meillä perhepeti toteutetaan turvallisesti.

Unikoululle sanon vielä ehdottomasti EI. Sana unikoulu herättää minussa jostain syystä huonoja tuntemuksia. Mieleeni juolahtaa mielikuvia siitä, kuinka itkevä vauva yrittää saada yksin unenpäästä kiinni omassa sängyssään ja omassa huoneessaan. Hui! Toivon niin paljon, ettei näin tapahdu enää missään kodissa. Mutta näitä on, tiedän. Siis uni-itkukoulua. Tuo kuuluu niihin vanhan ajan suosituksiin, joista on jo iäisyys. Enkä voi edes ymmärtää miten tuollaista keinoa on voitu suositellakaan. Unohtakaa tuo jooko kiitos! Itkua, turvattomuutta, yksinäisyyttä, kukaan ei vastaa huutoon.

Miksi vauvan / lapsen on osattava nukkua yksin omassa huoneessaan, vaikka
isä ja äiti nukkuvat vierekkäin toisissaan kiinni ?

Että mietinpähän vain.

Imetys - kolmen kauppa

Eräässä kiintymysvanhemmuuden oppaassa mainitaan psykologien sanoneen, että pahimmillaan uni-itkukoulu tuo vauvalle minän hajoamiskokemuksen, totaalisen hylätyksi tulemisen ja arvottomuuden tunteen. Eriäviä mielipiteitä on siitä, että kuinka pitkälle nämä kokemukset vaikuttavat ihmiselämässä. Kuulin juuri tuossa erään suusta, että uni-itkukoulu kasvattaa lapsen luonnetta.. Voi luoja se veti hiljaiseksi! En pystynyt sanomaan mitään. Parempi vaan kun olin hiljaa.

 Lempeitä unikoulujakin on, mutta toistaiseksi sanon niillekin ei.

Toki jos vauva nukkuisi omassa sängyssä koko yön saisimme paremmat yöunet sekä aikaa jäisi enemmän parisuhteelle. Toisaalta olemme saaneet nauttia toistemme seurasta jo 8 vuotta joten on ihan ookoo huomioida meidän rakasta vauvvelia nyt. Senkään puolesta perhepeti ei ole ongelma. Muistan edelleen, että tämäkin on vain vaihe elämässä ja nautin tästä kyllä ihan täysillä. Sillä tiedän että se aika koittaa kun oma vauva onkin jo iso poika eikä isoa poikaa huvita yhtään nukkua äidin ja isin vieressä.

Äidin oma aika

En vain yksinkertaisesti ole ehtinyt istumaan tietokoneen ääreen kirjoittelemaan meidän kuulumisia.
Mitään sen ihmeellisempää syytä blogihiljaisuuteen ei ole.
Eelis voi oikein hyvin, vanhemmat myös vaikkakin väsymys on melko raskasta joinakin päivinä.

 Joku kirjoittaa, että omasta ajasta ei missään nimessä saa luopua kun tulee äidiksi.
Minä olen luopunut. Mutta. Koko tämän ajan olen yrittänyt pitää mielessä: "Tämä on vain vaihe, joka menee ohi." Tuttua eikö.

" Ei muuta kun lähdet vaan, kyllä se lapsi isän kanssa pärjää. "

 Montahan kertaa olen kuullut tuonkin lauseen.. Ärsyttävää.
En missään nimessä halua huudattaa lastani vain siksi, että saisin omaa aikaa. Miksi ihmeessä tekisin niin ? On vaan pitänyt sopeutua tähän tilanteeseen.

5½ kuukauden aikana olen poistunut kotoa illanviettoon kaksi kertaa. Ja molempina kertoina poika oli isänsä kanssa, huutanut yli puolet ajasta pää punaisena. Äitiä oli kova ikävä, minkäs teet. Ja onhan se toki ymmärrettävää koska kyseessä on vauva. Ja kertoohan se siitä kuinka tärkeä olen pojalleni ja millainen se kiintymyssuhde on. Vain minä kelpaan Eelikselle kun se itku tulee. Siihen ei auta sitten mitkään konstit. Kyllä isi on ne kokeillut uskokaa pois. Kolmatta kertaa ei ole tullut..

Pienen pojan arki on taas hiukan muuttunut ja nykyään päiväunet

nukutaan takapihalla vaunuissa. Ennen Eelis nukkui jokaikiset päiväunet vieressäni, muuten ei uni tullut. Tämän seurauksena olen saanut nyt ensimmäisen kerran 5½ kuukauteen sitä "omaa aikaa"! Pystyn siis jatkossa keittämään kupin kahvia ja tekemään omaa juttuani, tätä. Mutta niinhän se menee. Lapset kasvavat ja tilanteet muuttuvat. Minun oma aikani oli tauolla lähes puoli vuotta ja nyt se on tekemässä paluuta takaisin. AH ♥

Mutta just nyt on ihanaa istua tässä pöydän ääressä. Talo on hiljainen.

Ihana hiljaisuus! Olen aina rakastanut rauhallisuutta, kiireettömyyttä ja etenkin tätä hiljaisuutta. Jokaisella äidillä tulisi olla oikeus ja mahdollisuus tämmöiseen hengähdystaukoon joka päivä!
Hetki kun voi vaikka maata olohuoneen lattialla ja tuijottaa vain kattoa.
Kaikki vaan ei ole mahdollista. Etenkin jos vauva on täysimetyksellä kuten meillä
oli ennen kiinteiden aloitusta. Meillä se oli todella haastavaa ja sitovaa. Siitä ei
vaan lähdetty. Maksimissaan tunnin sai olla pois jos oli varmasti syöttänyt vauvan mahan täyteen ja poika oli hyvällä mielellä. Muutaman kerran ollaan tehty näin ja sillä aikaa olen
käynyt yksin kaupassa tai tehnyt pikatreenin kuntosalilla.

Kaikessa rauhassa luen ajatuksella päivän uutiset. Hörpin kuumaa kahvia hitaasti ja otan pakkasesta korvapuustin mikroon sulamaan. Luen seuraamiani blogeja ja ehdin jättää jopa kommentteja niihin. Kirjoittelen blogiini ja ehdin syventymään ajatuksiini. Pohdin luonnoksissa olevia tekstejä eikä kukaan keskeytä ajatuksiani. On ihanaa uppoutua sinne omiin ajatuksiin!

Tuijotan ulos, tuijotan pihakoivua, takapihaa, taivasta, naapurin ikkunaa ja vaunuja, joissa Eelis nukkuu. Rakastan sitä, että saan olla kotona pojan kanssa. Tämä hetki päivässä riittää, tämä on minulle sitä parhainta omaa aikaa! Muuta en kaipaa.

Nyt varmaan joku ajattelee että " Mitäs oot lapsen tehnyt jos et ole valmis tämän kanssa olemaan?! " Juu kyse ei ole nyt siitä. Vaan siitä omasta pienestä hetkestä.
Varmasti jokainen äiti nauttisi siitä jos sellaisen saisi. Turha väittää muuta.
Mutta jokainen ihminen on erilainen, jokainen äiti on erilainen ja jokaisessa perheessä toimitaan eri tavalla. Kyllä siitä omasta ajasta saa paremman mielen, piristyy ja jaksaa arjen
tohinoissa paremmin.

 Nyt kuulen pojan heräilevän ja käyn hakemassa hänet sisälle. Huomenna uudestaan sitä omaa aikaa!

Onko teillä äidit omaa aikaa ?
Miten sen vietätte ?

Vauva 3kk

Mitä kuuluu kolmen kuukauden ikäiselle Eelis vauvalle?

Syö vain ämmää eli äidinmaitoa. Näin ollaan menty jo reilusti yli kuukausi.

Tähän täysimetykseen olen yrittänyt pyrkiä ja nyt olen onnistunut.
Ennen kaikkea olen oppinut luottamaan itseeni, kyllä sitä maitoa tulee!

Ja poika muuten kasvaa hyvin. Neuvolassa käyty, painoa tällä hetkellä 6750g ja pituutta jo 65cm!
Käytössä on 68 senttiset bodyt.
Tutti on suussa vaunulenkeillä ja automatkoilla.

Nukkuu yöllä äidin vieressä ja päivällä äidin kainalossa sohvalla. Nyt muutamana yönä se ensimmäinen (ja samalla pisin, 5 tunnin) unipätkä pojalla on mennyt pinnasängyssä. Tätä ollaan nyt treenattu ja ongelmitta mennytkin. Ehkä se ongelma oli minulla.. Äiti ei tainnut haluta nukkua ilman vauva. Viimeeksi kirjoittelin: "meillä ei harrasteta mitään unikouluja pitkiin aikoihin", mutta eikös tää nyt jollain tavalla oo unikoulua? No lempeästi tämän asian kanssa mennään eteenpäin. Jos itkettää omassa sängyssä niin sit pääsee äidin viereen kyllä.

Päivän tohinat tekevät aina tehtävänsä. Eelis on tosi väsynyt iltaisin
ja nukahtaa hyvin. Tissille kylläkin, mutta siitä on helppo siirtää poika omaan sänkyyn.

Ja sen ekan syötön jälkeen otan hänet viereeni loppuyöksi. Vaunuissa

tulee myös makeat unet kun me lenkkeillään. Yöunille käydään klo 21 ja heräillään aamulla puoli 7 jälkeen. Yöllä syödään 3 kertaa.

Ai miksi Eelis ei nuku koko yötä pinnasängyssä?

 Oon kyllä koittanut. Mutta ensimmäisen unipätkän jälkeen poika on jotenkin tosi
levoton, pyörii ja kierii eikä pääse nukahtamaan kunnolla. Tästä syystä otan hänet viereeni
ja siihen hän sitten nukahtaa syvään uneen. Parempi näin sekä pojalle että äidille.

Liikkuu ja kehittyy hyvin. Pienet sormet ovat suussa koko ajan, niin suloisen näköistä kun
toinen mussuttaa niitä oikein tunteella ja ääntelehtii samalla.

Tiiättekö sen kun yrität antaa nälkäiselle vauvalle tissiä mutta hän täpinöissään ehtii laittaa yhden sormensa suuhun ja alkaa imemään sitä hirveällä ruokahalulla :D Se on niin hassu ja ihana näky ♥

Heiluttelee jalkoja ja käsiä vimmatusti silloin kun on leikkimatolla selällään. Molemmat kädet toimivat hyvin ja tasapuolisesti, vaikka syntyessään vasen solisluu murtuikin ja sen vuoksi vasen käsi oli veltto.

Poika tukee kyynärvarsiinsa maatessaan mahallaan ja kannattelee päätään hienosti. Katselee

samalla puolelta toiselle silmät pyöreinä. Mahallaan ollessa nostelee kovasti pyllyä

ylöspäin ja yrittää varmaankin ryömiä. Muutaman sentin on kovan tohinan ansiosta päässytkin eteenpäin, mutta sitten tulee kiukku ja itku.

Leluihin hän ei vielä omatoimisesti tartu mahallaan ollessa, mutta kun lelun ojentaa saattaa hän napata siitä kiinni.
Vähän kun omat sormet antaa pikkuiselle niin niihin tartutaan napakasti.

Pari kertaa on poika kääntynyt mahalta selälleen. Ehkä vahingossa, mutta kuiteskii!

Seuraa katseellaan erityisesti äitiä. Äiti kävelee tuolla ja nyt se meni tuonne.. Tarkkailee myös ympäristöä tosi tarkasti ja ymmärtää sen, että milloin ollaan kotona
ja milloin  kyläilemässä tai kaupassa. Asiaa tuntuisi olevan paljon, lempparisanoja ovat " guu, muu ja buu ". Ja kun hirveän innoissaan ollaan niin kiljahdusääniäkin päästetään suusta.

Sophie La Girafe Baby

Kun Eelis syntyi sai hän lahjaksi Sophie La Girafe -pururenkaan sekä lumisadepallon
rakkaalta ystävältäni K:lta. Jo ennen raskautta olin ihaillut etenkin tuota pururengasta
joita oli useimmissa blogeissa. Ajattelin,
että jos joskus meille tulee vauva niin hänkin saa tuollaisen
kirahvilelun. Lumisadepallon sisälle saa laitettua valokuvan, tätä hommaa en ole
vielä saanut aikaiseksi tehdä. Ihana tuo pallo!

Eelis vauva sai testiin luonnonkosmetiikkatuotteita nettiputiikki Ombrellinolta.
Ombrellino on perustettu vuonna 1978 Helsinkiin ja tällä hetkellä kauppa löytyy Pohjois-Espalta. Liike on erikoistunut leluihin ja sisustustavaroihin.

Suosittelen vilkaisemaan suloisia myynnissä olevia tuotteita, löytyy vaikka ja mitä!
Kiitos kaunis heille ♥

Sophie La Girafe Baby protection cream

Täyteläinen suojavoide suojaa niin vauvan kasvot kuin vartalon. Voide auttaa suojaamaan ihoa UV-säteiden aiheuttamilta ihoa rappeuttavilta vaikutuksilta, tuulelta, lämpötilan vaihteluilta sekä kosteudelta ja se käy hyvin herkkäihoisille.
Voide sopii myös vaippa-alueelle, joten erillisiä voiteita ei tarvita.

" Valikoidut turvalliset  luomulaatuiset ainesosat hemmottelevat vauvan ihoa. Karanjaöljy antaa iholle luonnollisen UV-suojan. Karite- ja kaakaovoi sekä macadamiavaha muodostavat suojaavan, mutta hengittävän pinnan iholle. Aloe vera ja laventelivesi rauhoittavat ihoa. Antiseptinen timjamiuute lievittää ja ehkäisee tulehduksia. "

Suojavoide on dermatologisesti testattu, ei sisällä vahvoja eteerisiä öljyjä tai tuoksuallergeeneja.

Sophie La Girafe Baby oil

Sophie La Girafe vauvaöljy puhdistaa, ravitsee ja kosteuttaa ihoa. Öljyä voi käyttää vauvahierontaan, kylvyssä pieni määrä kylpyveteen sekoitettuna, ihon kosteuttamiseen sekä ihon puhdistamiseen. Ihon puhdistamisessa kaada tilkka vauvaöljyä vanuappuun ja pyyhi sillä kasvot ja vartalo. Ei sovi silmien puhdistamiseen.

" Ravinteikkaat öljyt kuten auringonkukka-, oliivi-, jojoba- ja aprikoosinsiemenöljy vahvistavat ihon luonnollista suojaa, kosteuttavat ja ravitsevat ihoa sisältämiensä rasvahappojen ja vitamiinien ansiosta. "

Lähteenä käytetty Ombrellinon nettisivuja.

Tuotteet tipahtivat postilaatikkoomme tänään, joten iltapesuilla testataan vaikkapa tuota voidetta ensimmäisenä. Pojan iho on ollut kyllä hyvässä kunnossa, mutta nuo talvipakkaset ovat tehneet tehtävänsä ja kuivattaneet ihoa jonkin verran. Pintakuivuutta olen huomannut kasvoilla ja molemmissa pohkeissa. Vaippa-alueen iho punoittaa myös herkästi ja kaula myös.
Tuotteissa on mieto ihana tuoksu, mutta se tulee luonnonaineista.
Jospa nämä auttaisivat vauvan kuivaan ihoon, katsotaan!

Pienet, kauniit asiat tuovat arkeen piristystä!
Eikös ?

Synnytysvuodeosasto

13.10. Kun synnytys oli ohi jäimme saliin vielä pariksi tunniksi. Siinä touhuiltiin ne perus hommat;

vauvan kylvetys (isi teki), äidin suihku sekä siistiytymishommat,

iltapalaa ja ihmettelyä.

Sitten kätilö saattoi meidän pikkuisen perheen synnytysvuodeosastolle.

Isi joutui jo pian lähtemään kotiin ja minä jäin hoivaamaan meidän vauvaa. Vauva viihtyi tissillä koko yön, minkä seurauksena maitoa alkoi nousta  ihan hulluna. Tissit muuttuivat yhden yön aikana. Ihan kuin omistin jotkut tupla dee kupit. Tukalaa ja kivuliastahan se oli ja itku pääsi tämänkin asian vuoksi. Kuumekin nousi 40 asteeseen. Yöllä en nukkunut silmäystäkään. Olinhan odottanut sitä hetkeä jo ikuisuuden, että oma vauva nukkuu nyt kainalossani. Ihailin häntä koko yön.

14.10. Sairaalan aamu alkoi taas kello 7. Kävin hakemassa itselleni aamupalan jonka jälkeen syötin vauvan. Tämän jälkeen ohjelmassa oli hoitajan ohjaamat aamutoimet pikkuiselle. Isi tuli heti aamusta osastolle ja siinä me ihailtiin poikaa koko päivä. Pojan tulehdusarvo oli 36. Verikoe otettiin siksi, koska lapsiveden menon ja synnytyksen väliin jäin se 2 vuorokautta. Oma kuumeeni oli asteen verran laskenut, mutta olo oli paljon huonompi. Nojoo olinhan edellisenä iltana synnyttänyt. Alavatsaa koski pirusti, mutta kätilö sanoi että kohdunkannattimet supistuivat joka aiheutti tuota kipua.

Yöllä vauva oli aika kiukkuinen. Toki yritin häntä rauhoitella ensin itse, mutta
väsymys alkoi painaa jo niin rajusti joten luovutin ja annoin vauvan yöhoitajien haltuun. Halusin hetken nukkua ja nukuinkin muutaman tunnin. Syöttöjen välit.

15.10. Aamulla hoitaja toi vauvan taas luokseni syömään. Hän kertoi yöhoitajan havainneen vauvassa keltaisuutta ja pikatesti oli näyttänyt bilirubiiniarvon olevan koholla. Syötön jälkeen en saanutkaan enää pitää vauvaa sylissäni vaan hänet oli vietävä lämpökaappiin, sinisen valon alle. Olin tietysti hieman ihmeissäni. Mitäs nyt? Missä miun vauva on? Mitäs minä nyt teen jos vauva on muualla? Odottelin aamuista lääkärinkiertoa ja vauvan verikokeiden tuloksia.

Tulokset tulivat ja bilirubiiniarvo oli korkea, 285. Tulehdusarvo oli laskenut 26:een. Eelis joutui nyt olemaan sinivalohoidossa niin kauan kunnes arvot olisivat hoitotasolla. Hoitokaappi sijaitsi hoitajien kansliassa ja toki sain viettää aikaa kaapin vieressä niin paljon kuin halusin. Mutta eihän sitä viitsinyt istua tönöttää siellä kun hoitajat tekivät töitä. Suurimman osan ajasta vietin siis huoneessani. Verhon takana huonetoverini hoiti omaa vauvaansa ja jutteli tälle. Oli maailman masentavinta kuunnella tätä kun oma beibi oli muualla.

Oloni oli niin tyhjä. Syli oli tyhjä. Eikä jättimäistä vatsakumpua enää ollut.
Huoneeni oli kanslian lähellä ja välillä kuulin, kuinka oma vauvani itki.
Se oli aivan kauhea tunne. Ja eräs kerta kun kuuntelin vauvani itkua eikä hän rauhoittunut oli
pakko mennä katsomaan, että mikä sillä pienellä on.
Kansliassa ei ollut ketään!
Ei yhden yhtä hoitajaa. Eelis oli itkenyt niin kovasti että oli pulauttanut samalla päälleen. Pieni rauhoittui heti kun silittelin tätä vähän aikaa. Itkuhan siinä taas pääsi kun katselin tuota pientä ressukkaa. Vaikka hyvähän hänen oli loikoilla omassa pesässään lämpölampun alla.

Hoitajat olivat kaikki samaan aikaan kahvitauolla.

Tästä asiasta nou komments, mutta sen sanon että olin vihainen!
Hyvä ettei toinen tukehtunut..

Ei siellä kansliassa hormoonihuppelissa oleva äiti pystynyt olemaan pikään. Onneksi hoitaja ilmestyi vihdoin paikalle. Kanslian radiosta soi musiikki.
Yksikin herkkä biisi kun lähti soimaan poistuin paikalta välittömästi. Kyyneleet täyttivät silmäni.
Tilanne oli niin raskas. Olin vain hetken saanut pitää vauvaa sylissäni ja sitten
hänet vietiin pois. Tottakai olin samalla onnellinen, että hän sai hyvää hoitoa ja vointia tarkkailtiin.
Parempi se oli heti sairaalassa hoitaa, eikä ensin kotiutua ja sitten takaisin osastolle.

Omat päiväni osastolla olivat niin hemmetin pitkiä. Makasin sängyssä ja mietin vauvaani. Laskin minuutteja milloin saan hänet taas puoleksi tunniksi syliini. Imetys ei saanut kestää kauempaa. Kolmen tunnin välein näin poikaani. En saanut niiden välien aikana nukuttua juurikaan, koska koko tilanne oli niin stressaava. Mietin vain häntä. Joka aamu ja ilta otettiin hänestä verikokeita. Onneksi valohoidosta oli hyötyä ja arvot lähtivät laskuun. Kuumeeni oli onneksi myös laskenut mutta nyt puski kohtutulehdusta päälle. Sain antibiootti kuurin kerta-annoksena ja oireilu loppui pian.

16.10. Lastenlääkäri teki kotiinlähtötarkastuksen Eelikselle vaikka tuona päivänä ei päästykään kotiin. Aamun biliarvo oli 256. Lääkäri huomasi vasemman solisluun olevan murtunut! Itse en ollut huomannut asiaa ollenkaan. Miten olisin voinutkaan jos en pystynyt olemaan lapseni kanssa. Luu oli napsunut synnytyksessä, siinä vaiheessa kun vauva oli jäänyt vähän jumiin.. Fysioterapeutti kävi minun ja isin kanssa hoitotilanteita läpi. Kuinka huomioida murtunut puoli, kuinka käsitellä vauvaa. Solisluun murtumat paranevat vauvoilla parin-kolmen viikon kuluessa itsestään. Käden asentohoito auttaa luun paranemisessa ja erityisesti se ehkäisee kipua. Saimme kontrolliajan 3 viikon päähän samalle fyssarille. Murtuman lisäksi lääkäri epäili kädessä olevan halvaus. Kaiken stressin keskellä tuo tieto oli tosi kiva! Not! En tiedä miksi hän sitä epäili, sellainen on kuitenkin hyvin harvinainen että joku käden hermo on kärsinyt synnytyksessä..
(Näin jälkeenpäin: se oli vain murtuma)
Illalla biliarvo oli 240 ja laski edelleen.. todella hitaasti.

17.10. Perjantaina pääsimme vihdoin kotiin. Meidän oli kuitenkin tultava heti seuraavana päivänä takaisin, koska bilirubiinia oli tarkkailtava sinivalon loppumisen vuoksi. Kotiutumisen jälkeen kävimme kolmisen kertaa verikokeissa ja lastenlääkäri arvioi aina tilanteen. Aluksi bili nousi, mutta sitten lähti laskuun. Lastenosastolle ei siis tarvinnut mennä valohoitoon. Neuvolan terkka sai jatkossa tarkistaa vauvan ihon värin.

Hoitajilta sain kehuja, että pärjäsin hyvin. En kuulemma pahemmin hyppinyt seinille vaikka  monta päivää jouduin olemaan sairaalassa ja moni olisi jo alkanut hajoilemaan tilanteessani. Itse puolestani annoin hoitajille kehuja. Niin ammattitaitoisia he olivat ja empaattisia sekä hoito oli hyvää. Huomioikaa hoito, ei palvelu! Sairaala ei ole mikään hotelli niin kuin moni erehtyy luulemaan!
 Hyvät muistot jäi synnytysvuodeosastosta ja mielelläni sinne palaan vielä joskus!

Mutta aivan parasta oli päästä kotiin.♥

Vuosi vaihtui

Vietettiin eilen aamulla vuoden ensimmäisenä päivänä pieni siivous tuokio Eeliksen kanssa tämän huoneessa. Pienet viiskytsenttiset vaatteet viikkasin nätisti säilytyspussiin odottamaan seuraavaa käyttäjää.

Eeliksen vaatteet ovat sen verran hyväkuntoisia joten kirpparille niitä en halua viedä.
Ne odottelevat nyt kaapin perukoilla. Pikkusiskoa tai pikkuveljeä :)

Puolet vaatteista ovat myös melko neutraalia sävyä joten sopivat myös tyttövauvalle.

Ihan haikeus iski tuossa hommassa! Miten meidän vauva on voinut mahtua niin pieniin vaatteisiin!
Paljon käytettiin alussa kietaisubodeja ja tuo yksi kuului niihin lemppareihin, i ♥ mum & dad.

Nyt hän on jo niin mahdottoman pitkä poika. Miten tiettyihin vauvan lempparivaatteisiin voi liittyä paljon tunteita ja muistoja?
Kyllä voi. Tiedätte varmaankin?
Ja miten tuntuu, että nää päivät menee ihan hujahtamalla ohi. Aamulla herätään pojan kanssa ja hetken päästä onkin jo ilta. Niin ja meidän päiväthän on kaikki lähes samanlaisia eivätkä sisällä sen ihmeempää tai erikoisempaa aktiviteettia.
Niin silti!
Välillä mietinkin, että osaanko nyt nauttia tästä vauva ajasta täysin..
Muistanko ottaa tarpeeksi kuvia ja videoita pojastani..

Siinä minimiehen vaatteita hypistellessä mietin kuinka tuo edellinen vuosi on ollut elämäni paras.
Vaikka se välillä tuntui niin pitkältä ja raskaalta..
Tunteiden kirjo on ollut valtava, paljon on tapahtunut, mutta pää on kasassa edelleen. Vuosi alkoi IVF hoidolla ja päättyi pienen pojan syntymään. En lähde nyt erittelemään mitä tapahtui milloinkin. Nuo kaksi asiaa täyttivät yksinkertaisesti jokaisen kuukauteni.
Olen ikuisesti kiitollinen hänelle, joka päätti, että on vihdoin meidän aikamme onnistua.

Tänäkin vuonna aion arvostaa näitä niin nopeasti kuluvia päiviä. Yritän saada niistä kaiken mahdollisen irti. Jokainen päivä on kultaakin arvokkaampi lapseni kanssa.
Yritän olla parempi äiti ja parempi vaimo. Nämä lupaukset riittänevät, onhan näissäkin jo tekeminen.

Viime vuosi opetti ja kasvatti minua niin monella tavalla. Suurin asia oli se, että minusta kasvoi vihdoin vastuuntuntoinen aikuinen.
Ja tietenkin se, että minusta tuli äiti.

P.S

Voisin myös luvata kirjoittaa blogiini useammin. Kyllä sen ajan pystyisin nipistämään jos oikeasti tsemppaisin. En halua kuitenkaan harrastuksestani luopua. Esimerkiksi imettäessä ehtis ihan hyvin. Mutta viime aikoina imetyshetkien aikana olen katsonut kaikenmaailman hömppäsarjoja mm. Gossip girl & Geordie Shore. Voi kyllä, ne on vieneet voiton :D