Äidin hyvinvointi

Tää vuosi on ollut todella raskas. Lapsettomuushoidot, suuritarpeinen vauva, uusi arki, uusi elämä, uusi minä, muutto, remontti. Enää en ihmettele kun avioparit, pienten lasten vanhemmat eroavat omakotitalojen rakentamisen / remontoimisen seurauksena. Jos olisin tiennyt kuinka raskasta tämä tulisi olemaan en olisi ikipäivänä muuttanut ja aloittanut tätä projektia. Kyllä tässä jos missä koetellaan sitä suhteen lujuutta. Ei nyt mitään avioeroja ole suunnitteilla, kunhan vaan ajattelin ja totesin.. Vielä kerran, onneksi se on nyt ohi.

Elämässä tulee kriisejä. Toivottavasti meidän kriisit ois vähäks aikaa koettu.

Edellisten viikkojen aikana on tullut pohdittua elämää. Juuri kesän aikana koetut asiat laittoivat miettimään. Oon elänyt ehkä liikaa äitikuplassa tän vuoden ja hukuttanut itseni äitiyteen. Unohdin, että olen paljon muutakin kuin äiti. Olen myös vaimo. Sisko ja ystävä. Monia asioita jäi tekemättä ja sanomatta. Pienet ja suuret unelmat jäivät arjen jalkoihin ja sinne ne unohtuivat. Olen ymmärtänyt kuinka väsynyt olenkaan. En äitiyteen. Olen äitinä antanut 110 prosentin panostuksen tähän kaikkeen. Mikä toki on varmasti ymmärrettävää ensimmäisen lapsen kohdalla (kun ei tiedä mistään mitään ja miten tätä lasta nyt pitää kasvattaa), mutta rajansa kaikella. Sitä vaan haluaa, että lapsesta kasvaa onnellinen ja tasapainoinen ihminen joka selviää tässä maailmassa. 

Muutokset eivät tapahdu hetkessä. Pienin askelin on äidinkin panostettava jatkossa omaan hyvinvointiin. Oma onnellisuus tulee itsestä, sisältäsi. Eikä omaa onnellisuutta voi rakentaa kenenkään varaan. Mitä sinulle jää kun se häviää? Ei yhtään mitään. Kuka sinusta huolehtii jos et sinä itse.

Mietin ja pohdin, mitä itse oikeasti haluan. Mistä minä unelmoin? Unelmointi on matka itseen. Ensimmäisenä osallistuin UNELMAKARTTAKIRJA -verkkokurssille. Näin hiljattain mainoksen kyseisestä kurssista ja päätöksen tekemiseen ei mennyt montaa minuuttia. Kyllä kiitos, osallistun!

Uskon, että tämän avulla sytytän kipinän sisälläni oman tien kulkemiseen ja suuren unelman toteuttamiseen. Uusi asenne on ollut tärkeä juttu. Kun arvostaa itseä saa sitä myös muilta. Ihan koko olemus jo muuttuu. Äidilläkin on omat tarpeet ja unelmat. Eelis täyttää pian vuoden. Ihan oikeesti, päivääkään en vaihtaisi vaikka v-käyrä on käynyt pilvissä monta kertaa. Paskoja hetkiä on ollut. Niin hieno, mutta äärimmäisen raskas vauvavuosi on pian takana. Vaikka olenkin vielä reilut puoli vuotta hoitovapaalla, äidin on aika herätellä näitä omia unelmia ja suunnitella tulevaisuutta. Jokaisen olisi tärkeää välillä pysähtyä ja tarkastella sitä oman elämän suuntaa ja elämäntehtävää.
Tulen olemaan äiti ikuisesti, mutta jokaisen äidin elämään kuuluu myös paljon muuta. Paljon olen jo saavuttanutkin, mutta vielä on mielessä muutama unelma. Muistetaan tehdä niitä asioita joita rakastetaan.

Just tällä hetkellä miuta ilahduttaa
❤ UNELMAKARTTAKIRJA -verkkokurssi
❤ uudet ripsienpidennykset joista oon haaveillut varmaan 2 vuotta
❤ puolen kilon irtokarkkipussi
❤ parempi fiilis noin kaikinpuolin koska nyt on lähdetty etsimään omaa hyvää oloa

Osaako muut äidit unelmoimisen taidon?

Äidin oma aika

En vain yksinkertaisesti ole ehtinyt istumaan tietokoneen ääreen kirjoittelemaan meidän kuulumisia.
Mitään sen ihmeellisempää syytä blogihiljaisuuteen ei ole.
Eelis voi oikein hyvin, vanhemmat myös vaikkakin väsymys on melko raskasta joinakin päivinä.

 Joku kirjoittaa, että omasta ajasta ei missään nimessä saa luopua kun tulee äidiksi.
Minä olen luopunut. Mutta. Koko tämän ajan olen yrittänyt pitää mielessä: "Tämä on vain vaihe, joka menee ohi." Tuttua eikö.

" Ei muuta kun lähdet vaan, kyllä se lapsi isän kanssa pärjää. "

 Montahan kertaa olen kuullut tuonkin lauseen.. Ärsyttävää.
En missään nimessä halua huudattaa lastani vain siksi, että saisin omaa aikaa. Miksi ihmeessä tekisin niin ? On vaan pitänyt sopeutua tähän tilanteeseen.

5½ kuukauden aikana olen poistunut kotoa illanviettoon kaksi kertaa. Ja molempina kertoina poika oli isänsä kanssa, huutanut yli puolet ajasta pää punaisena. Äitiä oli kova ikävä, minkäs teet. Ja onhan se toki ymmärrettävää koska kyseessä on vauva. Ja kertoohan se siitä kuinka tärkeä olen pojalleni ja millainen se kiintymyssuhde on. Vain minä kelpaan Eelikselle kun se itku tulee. Siihen ei auta sitten mitkään konstit. Kyllä isi on ne kokeillut uskokaa pois. Kolmatta kertaa ei ole tullut..

Pienen pojan arki on taas hiukan muuttunut ja nykyään päiväunet

nukutaan takapihalla vaunuissa. Ennen Eelis nukkui jokaikiset päiväunet vieressäni, muuten ei uni tullut. Tämän seurauksena olen saanut nyt ensimmäisen kerran 5½ kuukauteen sitä "omaa aikaa"! Pystyn siis jatkossa keittämään kupin kahvia ja tekemään omaa juttuani, tätä. Mutta niinhän se menee. Lapset kasvavat ja tilanteet muuttuvat. Minun oma aikani oli tauolla lähes puoli vuotta ja nyt se on tekemässä paluuta takaisin. AH ♥

Mutta just nyt on ihanaa istua tässä pöydän ääressä. Talo on hiljainen.

Ihana hiljaisuus! Olen aina rakastanut rauhallisuutta, kiireettömyyttä ja etenkin tätä hiljaisuutta. Jokaisella äidillä tulisi olla oikeus ja mahdollisuus tämmöiseen hengähdystaukoon joka päivä!
Hetki kun voi vaikka maata olohuoneen lattialla ja tuijottaa vain kattoa.
Kaikki vaan ei ole mahdollista. Etenkin jos vauva on täysimetyksellä kuten meillä
oli ennen kiinteiden aloitusta. Meillä se oli todella haastavaa ja sitovaa. Siitä ei
vaan lähdetty. Maksimissaan tunnin sai olla pois jos oli varmasti syöttänyt vauvan mahan täyteen ja poika oli hyvällä mielellä. Muutaman kerran ollaan tehty näin ja sillä aikaa olen
käynyt yksin kaupassa tai tehnyt pikatreenin kuntosalilla.

Kaikessa rauhassa luen ajatuksella päivän uutiset. Hörpin kuumaa kahvia hitaasti ja otan pakkasesta korvapuustin mikroon sulamaan. Luen seuraamiani blogeja ja ehdin jättää jopa kommentteja niihin. Kirjoittelen blogiini ja ehdin syventymään ajatuksiini. Pohdin luonnoksissa olevia tekstejä eikä kukaan keskeytä ajatuksiani. On ihanaa uppoutua sinne omiin ajatuksiin!

Tuijotan ulos, tuijotan pihakoivua, takapihaa, taivasta, naapurin ikkunaa ja vaunuja, joissa Eelis nukkuu. Rakastan sitä, että saan olla kotona pojan kanssa. Tämä hetki päivässä riittää, tämä on minulle sitä parhainta omaa aikaa! Muuta en kaipaa.

Nyt varmaan joku ajattelee että " Mitäs oot lapsen tehnyt jos et ole valmis tämän kanssa olemaan?! " Juu kyse ei ole nyt siitä. Vaan siitä omasta pienestä hetkestä.
Varmasti jokainen äiti nauttisi siitä jos sellaisen saisi. Turha väittää muuta.
Mutta jokainen ihminen on erilainen, jokainen äiti on erilainen ja jokaisessa perheessä toimitaan eri tavalla. Kyllä siitä omasta ajasta saa paremman mielen, piristyy ja jaksaa arjen
tohinoissa paremmin.

 Nyt kuulen pojan heräilevän ja käyn hakemassa hänet sisälle. Huomenna uudestaan sitä omaa aikaa!

Onko teillä äidit omaa aikaa ?
Miten sen vietätte ?