Vauvalle kaikkea ihanaa

Päällimmäisenä mielessä meillä on raskaus. Tämä vauva, joka kasvaa mahassani.

Paljon olemme aiheesta jutelleet, päivittäin useita kertoja. Lapsettomuus on nyt

taakse jäänyttä elämää. Vai onko? Ollaanko me oikeasti raskaana? Vai olenko

vain syönyt hyvin edellisten kuukausien aikana ja siitä johtuen mahani on kasvanut..

Mutta hyllyn päällä kuitenkin komeilee kaksi kehystettyä valokuvaa. Siinä on meidän vauva.

Ensimmäinen ja toinen ultraääni kuva. Ja pieni kasvaa sekä kehittyy. Vaikeaa kuvitella,

että vihdoin ja viimein tulevana jouluna meitä onkin kolme. Tätähän olemme aina toivoneet.

Ja tiedän, että niin on moni muukin.

Olen nyt ehkä huomaamatta antanut itselleni luvan nauttia tästä kaikesta.

Tiedän, että voi olla liian aikaista ostella vauvalle tarvikkeita. Mutta minä haluan.

Ehkä se on minun keinoni selviytyä tästä epävarmuuden tunteesta.

Turhaan sitä tunnetta on kieltää.

Vaikka lapsettomuuteen liittyvät stressin aiheuttajat ovat menneen talven lumia,

on tämä raskauskin aiheuttanut huolta. Suurin pelko on, että raskaus

menee kesken. Pienet vatsakivut ja väänteet huolestuttavat tietysti heti. Mutta en haluaisi

antaa valtaa pelolle ja huolelle. Aina olen yrittänyt ajatella positiivisesti, mutta

tässä tapauksessa ehkä yritän vain olla ajattelematta huonoja asioita. Se riittänee.

Moni tuttu ei oikeasti ymmärrä, miltä meistä saattaa nyt tuntua. Tämä raskaus ei ole

normaali. Tai no se ei ole samanlainen kuin normaalisti raskautuvilla ihmisillä.

Tottakai sellaiset ihmiset nauttivat täysin siemauksin koko raskausajasta ja jos

keskenmeno sattuisikin tulemaan niin se ei olisi heille samanlainen maailmanloppu

kuin meille lapsettomille. He saattavat raskautua heti seuraavasta kierrosta, mutta me..

Ehkä muutaman vuoden päästä vasta seuraavan kerran. Tai ei ehkä ikinä. Sehän

se pelottaa. Me ei pystytä täysin nauttimaan tästä raskaudesta, vielä.

Tietysti nämä ajatuksen puskevat pintaan aina välillä. Mutta niille ei tosissaan

saa antaa valtaa. Ehkä raskauden edetessä varmuus ja luottamus kasvaa.

Olen onnellinen nyt ja rakastan jo vauvaamme. Se tunne on kyllä

mieletön, kun tajuaa kiintyneensä niin kovin tähän pieneen, joka ei ole edes syntynyt vielä.

Alla siis niitä hankintoja, joita olen nyt tehnyt. Miksi en oikein tykkää tuosta -hankintoja

sanasta :D

 

Kuitenkin päädyin tähän keinuvaan kehtoon. Minusta tuo on aivan ihana! Suosittelen tätä

lämpimästi kaikille. Ihan nappi ostos! Vaunula.fi nettisivuilta löydät kehdon. Oli 

pakko päästä kasaamaan tuota ihanuutta ja kokeilemaan, miltä se tuntuu sänkymme vieressä.

Omituiselta. Kehto on tosi napakka ja pyörät on plussaa. Pitänee siirtää tuo vauvan huoneeseen

odottelemaan käyttäjää.

Pikkuruisia vaatteitakin olen pikkuhiljaa alkanut haalimaan tänne meille. Ja tietysti

aika neutraalilla linjalla on toistaiseksi mentävä. Isompia ja pienempiä vaatteita.

Edullisesti kun löytyy niin pakkohan se on ostaa!

Ystävältäni K:lta sain vauvakirjan. Tuohon tykästyin ihan älyttömästi. Meidän

vauvan huoneeseen haluaisin paljon nallekarhuja. Vauvan huoneesta

ja muista hankinnoista myöhemmin lisää. Sitten kun jaksan taas kirjoitella. Tämän

ja ensi viikon tää mama on saikulla.

P.s Muistakaas Bola-koru arvonta!

Bola-koru Arvonta

Ihastuin Bola-koruihin ja nimenomaan sen ideaan ja ajatukseen.

Arvonnan palkintona on Gaia -niminen bolakoru.

Korun sisällä on messingistä valmistettu kello, joka tuottaa äänen. Bola-koru helähtää kauniisti kun sitä liikuttaa. Ääni muistuttaa tuulen kuiskausta, sen kuulee, mutta sitä ei kuitenkaan kuule. Ääni on juuri niin voimakas, että se kuuluu korun kantajalle, mutta ei  kaikille ohikulkijoille. Korun kaunis ääni rauhoittaa mieltä.

Jokainen koru on valmistettu käsityönä, eikä kahta samanlaista ole. Korun mukana tulee tulee pitkä musta nyöri. Kun käytät korua odotusaikana, vauva kuulee äänen samaan tapaan kuin äidin sydämenlyönnit. Odotusaikana Bola -korua voi käyttää pitkässä nyörissä jolloin se yltää vatsan päälle ja pienokainen kuulee äänen paremmin. Vauvan synnyttyä koru on tuttu esine; pienet korvat tuntevat äänen, pienet silmät katsovat tarkasti kaunista korua, ja pienet kädet hamuilevat sitä (Bolakorut.fi).



Tilasin itselleni kyseisen korun ja halusin arpoa täällä blogissani samanlaisen,
tietysti yhteistyössä Bolakorut.fi:n kanssa.

SÄÄNNÖT:

1. Yhden arvan saat, kun käyt Bolakorut.fi sivuilla ja kerrot kommentissasi: mikä oli mielestäsi kaunein Bola-koru.
2. Kaksi arpaa saat, kun toteutat kohdan yksi sekä liityt lukijakseni. (Jos olet jo lukijani, toteuta vain kohta yksi ja saat kaksi arpaa)
3. Kolme arpaa saat, kun toteutat kohdat yksi ja kaksi sekä kerrot arvonnasta omassa blogissasi.

Ei muuta kuin kesäistä mieltä kaikille ja superisti onnea arvontaan!
Muistathan ilmoittaa sähköpostiosoitteesi kommentissasi.

Arvonnan voittajaan olen yhteydessä :) Ja arvonta loppuu 6.5.2014.

ARVONTA PÄÄTTYNYT.

Rv 13

Olen täällä taas. Pahoittelen hiljaisuuttani.

Yksinkertaisesti väsymys on vienyt minulta kaikki voimat.

Ja pieni tauko on itseasiassa tehnyt hyvää.
Näitä ajatuksiani kirjoittelin heti aamusta, jolloin olen yleensäkin pirteimmilläni.
Illalla ajatus ei luista. Ei toivoakaan siitä, että saisin mitään

järkevää tänne rustattua. Makaan sängyssä tai sohvalla. Hyvä, että vessassa jaksaa käydä.

Muutamia viikkoja sitten kokoaikainen pahoinvointini lakkasi. Lakkasi kuin seinään.

Ja kuinka onnellinen olinkaan siitä asiasta!

En vain tiennyt, että tilalle tulisin saamaan väsymyksen.

Ennen olin sellainen nautiskelija, valvoin
yömyöhään katsellen elokuvia ja tv-sarjoja. Nukuin vapaa aamuina ainakin yhteentoista. Ja olin pirteä, kunnon touhutäti.

Raskauden edetessä unirytmini on muuttunut täysin. Sänkyyn on päästävä viimeistään illalla kymmeneltä ja ylös saatan nousta jo aamulla klo 8. Ennen iltavuoroon menoa saatan jopa nukkua. Aamuvuorojen jälkeen päiväunet voivat hyvinkin olla 3 tuntia pitkiä.

Itseasiassa aamuvuoron jälkeen voisin nukkua seuraavaan aamuun asti.
Öisin herään kolme kertaa vessaan. Jos en nouse, en saa unenpäästä kiinni.

Ja kun olen väsynyt, olen niin hemmetin äkäinen akka.

Itku onnistuu sormia napsauttamalla. En siis nauti olostani.
Mutta pieni ihminen sisälläni on tämän arvoinen. Ehdottomasti.

Pienen aarteeni vuoksi olen kärsinyt erilaisista oloista edelliset neljä vuotta

ja jatkossakin kärsin, kaiken otan vastaan.

Tällä viikolla oli neuvola. Mainitsin terkkarille olostani ja hän olisi

varmasti heti antanut sairaslomaa. Sopersin siihen jotain tyyliin "Kyllä minä vielä kestän.."

Ihan tyhmä olin taas...
Tietysti vietin monen päivän vapaitani neuvolakäynnin aikaan,

joten en varmaan muistanut kuinka väsynyt oikeasti työputkien aikana olenkaan.

Ensi viikolla on taas neuvola ja lääkärin vastaanotto. Yritän silloin rohkaistua

ja pyytää lomaa. Ja siis hemoglobiinini on hyvä, 134. Mielestäni ei kuitenkaan

ole ihan ok, että päivän aikana pystyt vain tekemään yhden työvuoron ja muu
aika menee nukkumiseen. Oma työni on kuitenkin hyvin hyvin vastuullista

ja virheisiin ei ole varaa. Ja minä nimenomaan pelkään kuollakseni niitä virheitä,

joita mahdollisesti väsyksissäni saatan tehdä ja se voi olla kohtalokasta

jollekin ihmiselle. Tiedän, ei siis ole leikin asia. Tarkkana olen tähän päivään
ja tähän hetkeen asti ollut.

Sääliksi käy tuota miekkosta välillä, hän ei kuitenkaan ansaitse äkäilyjäni.

Ja hän ei ole syypää olooni. Välillä se taitaa kyllä unohtua tuolta ukolta.

Ollaan myös väännetty pariin otteeseen siitä, että hän saa nyt osallistua kotitöihin
paaaaaljon enemmän kuin ennen. Ei muuten ole mennyt tämä asia kaaliin ihan kunnolla.

Tietysti ymmärrän, että raskaus on iso muutos naisen kropalle.

Itse olen ollut melko hoikkaa tyyppiä ja nyt ottaa
kunnon päälle, kun tuota painoa tulee vain koko ajan lisää.

Ja on ne hormonimuutokset joo. Ehkä väsymys ei häviäkään..
Jokaisen raskaus on erilainen, aina se ei mene niin kuin oppikirjoissa.

Toivon myös, että läheiseni ymmärtäisivät oloni. Meidän raskaus on nimittäin jo julkista tietoa.
Julkista siitä tuli viikko sitten. Feisbuukissa ja työpaikalla. Ja näin on hyvä.
Mahakin on näkyvissä. Niskaturvotusultrassa on käyty ja kaikki on loistavasti.

Vauva kasvaa kovaa vauhtia, itseasiassa oli hieman edellä kasvua.
Johtuuko lie siitä, että tällä mamalla on ollut vähän liiankin hyvä ruokahalu? ;D
Maha siis kasvaa, mutta näiden kolmentoista viikon aikana painoa on tullut vain 4 kiloa lisää.
Itse en pidä sitä pahana. Vaikka olo on raskas, nautin siitä, että maha kasvaa ja näkyy.

Ainakin sillä tavalla lapsettomalle naiselle tämä raskaus tuntuu entistäkin todellisemmalta.

Pirteää, energistä ja ihanaa keskiraskautta odottaen,

-S