Kuulumisia ja avautumista

Julistan siis arvonnan päättyneeksi! Suuret kiitokset ja halaukset kaikille

osallistujille, teitä olikin suuri määrä <3

Tässä on juuri menossa yövuoroputki, joten sovitaan niin, että arvon voittajan 8.5.

Silloin olen vapailla :)

Kuulumisia siis hiukan tai lähinnä avautumista työstäni.

Kaksi edellistä viikkoa olin siis sillä sairaslomalla. Väsymys oli kyllä niin huima,

etten vaan enää jaksanut käydä töissä. Pieni breikki töistä teki hyvää kropalle,

mielelle ja vauvalle. Enää en ole niin uuvuksissa, vaikka pienen väsymyksen kanssa

taidan elää nyt koko ajan. Työni on raskasta, fyysisesti sekä henkisesti. Teen siis hoitotyötä,

aiemmin taisin jotain pientä tästä mainita. Vaikka työpaikalla vallitsee armoton kiire ja

totaalinen kaaos, rakastan sitä salaisesti. Se fiilis, kun työpäivän jälkeen tuntee olevansa

elossa ja on auttanut monen monta ihmistä. Se on parasta ja palkitsevaa.

En usko, että jaksan töissä kuitenkaan kovin montaa kuukautta enää olla. Tosin eihän siihen

äitiyslomaankaan ole pitkä aika. Tarkoituksena on, että jään varhennetulle

äitiyslomalle eli se alkaisi elokuun puolen välin jälkeen.

Työpisteessäni riskinä on, että saatan altistua erilaisille tartuntataudeille ja

vaarallisille aineille. Fyysisiä rasituksia on välillä kyllä mahdoton välttää,

juuri sen kiireen sekä työntekijöiden puutteen vuoksi.. Kaikki työkaverit eivät ihme

ja kumma tajua, että minä en voi enää tehdä kaikkia töitä. Niitä fyysisesti

raskaimpia. Olen toki huomannut, että tämä on aiheuttanut närkästystä

eräissä ihmisissä. Eihän se niitä naisia hetkauta millään tavalla saanko minä

tai vauvani jonkun vaarallisen taudin. Ja jos saisin, heiltä heruisi ehkä yhden minuutin

verran sääliä ja myötätuntoa, jonka jälkeen he jatkaisivat omaa elämäänsä. Ja minä jäisin

tautieni kanssa yksin ja yrittäisin selviytyä. Miten se muiden elämään vaikuttaa

jos raskauteni meneekin kesken. Ei mitenkään. Jälkeenpäin ajattelisin,

että voi kunpa olisin ottanut rennommin.

En minä mitään palkintoja siitä saa, että rehkin ja altistan meidät vaaralle töissä.

Ei työpäivän päätteeksi kukaan tule minua onnittelemaan tai päätäni silittämään, että voi

kuinka olet ollut ahkera tänään. Siksipä olen päättänyt jäädä hyvin herkästi

sairaslomalle jatkossakin ja juuri myös tuolle varhennetulle äitiyslomalle.

Pomon kanssa on keskustelu käyty tämän hetkisestä tilanteesta ja hän on onneksi

hyvin ymmärtäväinen kaiken tämän suhteen. Hän ohjasi ottamaan iisimmin, välttelemään

tartuntatauteja sairastavia potilaita ja lääkkeitä käsiteltäessä on käytettävä AINA käsineitä.

Käsineitä käytän myös kaikissa potilaskontakteissa.

Mutta eihän sitä koskaan tiedä. Eivät ne taudit hyppää minuun, tiedän. Mutta kuitenkin.

Meillä on siis keittiöremontti menossa kotona. Senkin vuoksi en ole

taaskaan saanut aikaiseksi kirjoitella tänne mitään. Remontin keskellä nappasin

parit masukuvat ja oli huiiii niin järkyttävää huomata kuinka paljon olen kasvanut!

Hölmistyneenä katson kuvia ja mietin mikä ihmeen ruipelo olenkaan ollut.

Olen tässä pelännyt, että onko mahan kasvu pysähtynyt. Rakenneultraankin on vielä

tasan kuukausi. Mutta kuvat kertovat muuta. Silti on se pelko, että onko kaikki

hyvin. Liikkeitäkään en ole tuntenut, tai mistä minä sen tiedän vaikka olisinkin.

En vain tiedä sitä itse. Mahassa on nimittäin ollut jos jonkinmoista tuntemusta: nipistelyä,

jomotusta, kipua, juilimista, särkyä... Ja edellä mainittuja vaivoja on edellisten päivien

aikana ollut hiukan enemmän. Johtunee siitä, että pikkusella on kasvupyrähdys meneillään.

No mutta eiköhän pienellä ole kaikki hyvin, mama ressaa vaan taas vähän liikaa.

Palaan kirjoittelemaan siis, noh periaatteessa huomenna :)

Rv 13

Olen täällä taas. Pahoittelen hiljaisuuttani.

Yksinkertaisesti väsymys on vienyt minulta kaikki voimat.

Ja pieni tauko on itseasiassa tehnyt hyvää.
Näitä ajatuksiani kirjoittelin heti aamusta, jolloin olen yleensäkin pirteimmilläni.
Illalla ajatus ei luista. Ei toivoakaan siitä, että saisin mitään

järkevää tänne rustattua. Makaan sängyssä tai sohvalla. Hyvä, että vessassa jaksaa käydä.

Muutamia viikkoja sitten kokoaikainen pahoinvointini lakkasi. Lakkasi kuin seinään.

Ja kuinka onnellinen olinkaan siitä asiasta!

En vain tiennyt, että tilalle tulisin saamaan väsymyksen.

Ennen olin sellainen nautiskelija, valvoin
yömyöhään katsellen elokuvia ja tv-sarjoja. Nukuin vapaa aamuina ainakin yhteentoista. Ja olin pirteä, kunnon touhutäti.

Raskauden edetessä unirytmini on muuttunut täysin. Sänkyyn on päästävä viimeistään illalla kymmeneltä ja ylös saatan nousta jo aamulla klo 8. Ennen iltavuoroon menoa saatan jopa nukkua. Aamuvuorojen jälkeen päiväunet voivat hyvinkin olla 3 tuntia pitkiä.

Itseasiassa aamuvuoron jälkeen voisin nukkua seuraavaan aamuun asti.
Öisin herään kolme kertaa vessaan. Jos en nouse, en saa unenpäästä kiinni.

Ja kun olen väsynyt, olen niin hemmetin äkäinen akka.

Itku onnistuu sormia napsauttamalla. En siis nauti olostani.
Mutta pieni ihminen sisälläni on tämän arvoinen. Ehdottomasti.

Pienen aarteeni vuoksi olen kärsinyt erilaisista oloista edelliset neljä vuotta

ja jatkossakin kärsin, kaiken otan vastaan.

Tällä viikolla oli neuvola. Mainitsin terkkarille olostani ja hän olisi

varmasti heti antanut sairaslomaa. Sopersin siihen jotain tyyliin "Kyllä minä vielä kestän.."

Ihan tyhmä olin taas...
Tietysti vietin monen päivän vapaitani neuvolakäynnin aikaan,

joten en varmaan muistanut kuinka väsynyt oikeasti työputkien aikana olenkaan.

Ensi viikolla on taas neuvola ja lääkärin vastaanotto. Yritän silloin rohkaistua

ja pyytää lomaa. Ja siis hemoglobiinini on hyvä, 134. Mielestäni ei kuitenkaan

ole ihan ok, että päivän aikana pystyt vain tekemään yhden työvuoron ja muu
aika menee nukkumiseen. Oma työni on kuitenkin hyvin hyvin vastuullista

ja virheisiin ei ole varaa. Ja minä nimenomaan pelkään kuollakseni niitä virheitä,

joita mahdollisesti väsyksissäni saatan tehdä ja se voi olla kohtalokasta

jollekin ihmiselle. Tiedän, ei siis ole leikin asia. Tarkkana olen tähän päivään
ja tähän hetkeen asti ollut.

Sääliksi käy tuota miekkosta välillä, hän ei kuitenkaan ansaitse äkäilyjäni.

Ja hän ei ole syypää olooni. Välillä se taitaa kyllä unohtua tuolta ukolta.

Ollaan myös väännetty pariin otteeseen siitä, että hän saa nyt osallistua kotitöihin
paaaaaljon enemmän kuin ennen. Ei muuten ole mennyt tämä asia kaaliin ihan kunnolla.

Tietysti ymmärrän, että raskaus on iso muutos naisen kropalle.

Itse olen ollut melko hoikkaa tyyppiä ja nyt ottaa
kunnon päälle, kun tuota painoa tulee vain koko ajan lisää.

Ja on ne hormonimuutokset joo. Ehkä väsymys ei häviäkään..
Jokaisen raskaus on erilainen, aina se ei mene niin kuin oppikirjoissa.

Toivon myös, että läheiseni ymmärtäisivät oloni. Meidän raskaus on nimittäin jo julkista tietoa.
Julkista siitä tuli viikko sitten. Feisbuukissa ja työpaikalla. Ja näin on hyvä.
Mahakin on näkyvissä. Niskaturvotusultrassa on käyty ja kaikki on loistavasti.

Vauva kasvaa kovaa vauhtia, itseasiassa oli hieman edellä kasvua.
Johtuuko lie siitä, että tällä mamalla on ollut vähän liiankin hyvä ruokahalu? ;D
Maha siis kasvaa, mutta näiden kolmentoista viikon aikana painoa on tullut vain 4 kiloa lisää.
Itse en pidä sitä pahana. Vaikka olo on raskas, nautin siitä, että maha kasvaa ja näkyy.

Ainakin sillä tavalla lapsettomalle naiselle tämä raskaus tuntuu entistäkin todellisemmalta.

Pirteää, energistä ja ihanaa keskiraskautta odottaen,

-S