Viime viikon maanantaina alkoi minun sairauslomani.
Oli pakko luovuttaa ja mennä lääkäriin. Ennen tätä laskeskelin työpäivien
aikana tulleiden supistusten määriä. 8 tunnin aikana
niitä mokomia tuli noin 30.
Inhottavinta on se, että supistukset ovat muuttuneet voimakkaammiksi.
Mietinkin, että mitä järkeä tässä on. Jos en pysty niin sillä selvä.
Onneksi sain nopeasti neuvolalääkärille ajan ja selitin ylläolevan
asiani. Hän tunnusteli paikkoja ja kaikki oli sen puoleen hyvin.
Supistukset eivät olleet tehneet hallaa kohdunsuulle tai lyhentäneet paikkoja.
Täti kirjoitti sairauslomaa äitiysloman alkuun. Ja sekös helpotti mieltä suuresti!
Lääkäri painotti levon tärkeyttä. Mutta ei kieltänyt liikkumista.
Omien tuntemusten mukaan.
Käski kotiin kasvattamaan mahaa :)
Tämän jälkeinen päivä olikin sitten omituinen. Heräsin keskiviikko aamuun
ja söin aamupalan. Normaali aamu ja normaalit aamujutut.
Kuulostelin taas tietysti vauvan kuulumisia.
Ei potkinut. Ainahan tuo innostuu aamupalasta..
Koko päivän vauva oli erittäin hiljainen.
Sokerillakin yritin saada hereille, mutta sain vain parit laimeat potkut.
Odotin.
Ja murehdin.
Kävin illalla nukkumaan ja heräsin uuteen aamuun.
Ei vieläkään mitään.
Kävin lenkillä ja mietin.
Kello 10 soitin suoraan äippäpolin kätilölle ja kerroin huoleni.
Ja hän tietysti käski ajelemaan hetimmiten tarkastukseen.
Pääsin pian keskussairaalaan ja tutkimuspöydälle.
Vauva oli elossa. Huuuuh. Niin ja on edelleen.
Poika oli vaan kääntynyt pää alaspäin ja minun kohdallani tästä
syystä potkut eivät tuntuneet enää läheskään niin voimakkailta kuin aiemmin.
Ja muutenkin vauvalla oli vain rauhallisempi meininki.
Ehkä kun oli riehunut kovasti edelliset päivät.
Ja nyt vähän huilasi.
Hemmetti. Nyt jo sain pojan vuoksi pari harmaata hiusta.
Ihanaa että kaikki on hyvin!
Lapsivettä normaalisti, oma painoni maltillisesti nousussa, verenpaineet ok,
pojan paino rv 25+4 0,9kg. Napanuoran virtaukset katsoi myös jotka juuri
sellaiset kuin pitääkin. Sydämen syke 140 ja kohdunpohjan korkeus 23cm.
Lääkäri oli kyllä ihana! Sanoi, että aina pitää tulla tarkistettavaksi
jos on vähäänkään sellainen tunne.
"Täällä kaikkien vauvat ovat arvokkaita"
Oli pakko luovuttaa ja mennä lääkäriin. Ennen tätä laskeskelin työpäivien
aikana tulleiden supistusten määriä. 8 tunnin aikana
niitä mokomia tuli noin 30.
Inhottavinta on se, että supistukset ovat muuttuneet voimakkaammiksi.
Mietinkin, että mitä järkeä tässä on. Jos en pysty niin sillä selvä.
Onneksi sain nopeasti neuvolalääkärille ajan ja selitin ylläolevan
asiani. Hän tunnusteli paikkoja ja kaikki oli sen puoleen hyvin.
Supistukset eivät olleet tehneet hallaa kohdunsuulle tai lyhentäneet paikkoja.
Täti kirjoitti sairauslomaa äitiysloman alkuun. Ja sekös helpotti mieltä suuresti!
Lääkäri painotti levon tärkeyttä. Mutta ei kieltänyt liikkumista.
Omien tuntemusten mukaan.
Käski kotiin kasvattamaan mahaa :)
Tämän jälkeinen päivä olikin sitten omituinen. Heräsin keskiviikko aamuun
ja söin aamupalan. Normaali aamu ja normaalit aamujutut.
Kuulostelin taas tietysti vauvan kuulumisia.
Ei potkinut. Ainahan tuo innostuu aamupalasta..
Koko päivän vauva oli erittäin hiljainen.
Sokerillakin yritin saada hereille, mutta sain vain parit laimeat potkut.
Odotin.
Ja murehdin.
Kävin illalla nukkumaan ja heräsin uuteen aamuun.
Ei vieläkään mitään.
Kävin lenkillä ja mietin.
Kello 10 soitin suoraan äippäpolin kätilölle ja kerroin huoleni.
Ja hän tietysti käski ajelemaan hetimmiten tarkastukseen.
Pääsin pian keskussairaalaan ja tutkimuspöydälle.
Vauva oli elossa. Huuuuh. Niin ja on edelleen.
Poika oli vaan kääntynyt pää alaspäin ja minun kohdallani tästä
syystä potkut eivät tuntuneet enää läheskään niin voimakkailta kuin aiemmin.
Ja muutenkin vauvalla oli vain rauhallisempi meininki.
Ehkä kun oli riehunut kovasti edelliset päivät.
Ja nyt vähän huilasi.
Hemmetti. Nyt jo sain pojan vuoksi pari harmaata hiusta.
Ihanaa että kaikki on hyvin!
Lapsivettä normaalisti, oma painoni maltillisesti nousussa, verenpaineet ok,
pojan paino rv 25+4 0,9kg. Napanuoran virtaukset katsoi myös jotka juuri
sellaiset kuin pitääkin. Sydämen syke 140 ja kohdunpohjan korkeus 23cm.
Lääkäri oli kyllä ihana! Sanoi, että aina pitää tulla tarkistettavaksi
jos on vähäänkään sellainen tunne.
"Täällä kaikkien vauvat ovat arvokkaita"
