Pyörittelin pitkän aikaa mielessäni erilaisia nimi. Halusin uuden nimen blogilleni. Mitään radikaalia muutosta ei ollut hakusessa. Halusin säilyttää saman
tyylin ja saman ajatuksen. Odotan unelmaani tulee aina olemaan se alkuperäinen nimi blogille.
Sitä en unohda. Niin paljon ajatuksia ja tunteita se sisälsi.
Nyt kun se kauan odotettu unelma on täysin totta, syntyi siitä se uusi nimi.
Tämä perhe on Odotettu unelmani. Ja tämä vauva.
Tarkkasilmäiset ehkä huomaavat, että nimi oli vielä eilen jokin muu (ei se alkuperäinen). Se sai nyt kuitenkin väistyä ja tämä jää nyt tähän. Samalla uudistin ulkoasua selkeämmäksi.
Synnytyksestä on kulunut nyt reilut 2 kuukautta. Olen niin mahdottoman onnellinen siitä, että me ollaan päästy tähän pisteeseen tässä elämässä. Meidän perheessä on kolme jäsentä.
Synnytyskokemus on takanapäin ja olen ylpeä itsestäni suoriuduttuani sellaisesta
koettelemuksesta. Ei sitä voi kuvitella mitä se oikeasti on
ellei koe sitä itse.
Kätilö varoitteli, että seuraava synnytys voi edetä vielä nopeammin kuin tämä. Hyvä varautua siis tähän ja lähteä heti liikkeelle ettei vauva synny kuutostien varteen
isännän toimiessa kätilönä. Tosin meiltä on lyhyt matka sairaalaan joten jospa tuo säästyisi sellaiselta kokemukselta :D.
Niin mikä toinen vauva ?
Synnytyskokemus on takanapäin ja olen ylpeä itsestäni suoriuduttuani sellaisesta
koettelemuksesta. Ei sitä voi kuvitella mitä se oikeasti on
ellei koe sitä itse.
Kätilö varoitteli, että seuraava synnytys voi edetä vielä nopeammin kuin tämä. Hyvä varautua siis tähän ja lähteä heti liikkeelle ettei vauva synny kuutostien varteen
isännän toimiessa kätilönä. Tosin meiltä on lyhyt matka sairaalaan joten jospa tuo säästyisi sellaiselta kokemukselta :D.
Niin mikä toinen vauva ?
Nyt meitä on siis kolme, mutta milloin neljä ?
Soitin tässä hetki sitten Helsinkiin IVF-hoitajalle ja kerroin lyhyesti meidän tilanteen. Meillähän on yksi alkio pakkasessa odottelemassa tulevaa.
Olen onnellinen äiti.
En voisi olla onnellisempi meidän pienestä pojasta. Mutta olen aina halunnut suurperheen. Meidän lapsiluku ei ole yksi jos se vain meistä on kiinni. Tasan kuukauden päästä täytän taas vuosia joten ei tässä olisi aikaa hukattavana. Vaikka nämä ensimmäiset kuukaudet ovat olleet raskaita, en ole säikähtänyt ja perunut näitä vauvasuunnitelmia.
IVF-hoitaja sanoin että seuraavat hoidot voi aloittaa kun vauvan syntymästä on yksi vuosi. Olen 100% varma että siirron suorittanut lääkäri sanoi tähän vuosi sitten että kolme kuukautta vauvan syntymän jälkeen on mahdollista aloittaa hoidot. Tuli pienoisena pettymyksenä tämä hoitajan vastaus. Mutta enpä lähtenyt väittelemään ja inttämään. Mitä siitä olisi hyötynyt. Kai hoitaja tietää miten heillä nuo hommat menevät. Lääkäritkään eivät ole aina kartalla.. Hoitaja ohjeisti soittamaan kesällä uudestaan ja varaamaan suunnittelukäyntiä.
En ehtinyt sanomaan, että meiltä heille on 300 kilometriä joten uskoisin suunnittelukäynnin hoituvan ihan täällä meidän sairaalassa. Toisaalta olo oli pettynyt. Ihan kuin joku on asettanut meille rajan ja sitä rajaa ei ylitetä. Vaikka kuinka haluaisimme. Toisaalta taas huokaisin helpotuksesta. Vielä hetkeen ei tarvitsisi käsitellä niitä hoitoihin liittyviä tunteita. Voidaan rauhassa keskittyä Eelis vauvaan. Äidin huomiota ei tarvitse vielä jakaa yhtään kenenkään kanssa ja niin on hyvä.
Soitin tässä hetki sitten Helsinkiin IVF-hoitajalle ja kerroin lyhyesti meidän tilanteen. Meillähän on yksi alkio pakkasessa odottelemassa tulevaa.
Olen onnellinen äiti.
En voisi olla onnellisempi meidän pienestä pojasta. Mutta olen aina halunnut suurperheen. Meidän lapsiluku ei ole yksi jos se vain meistä on kiinni. Tasan kuukauden päästä täytän taas vuosia joten ei tässä olisi aikaa hukattavana. Vaikka nämä ensimmäiset kuukaudet ovat olleet raskaita, en ole säikähtänyt ja perunut näitä vauvasuunnitelmia.
IVF-hoitaja sanoin että seuraavat hoidot voi aloittaa kun vauvan syntymästä on yksi vuosi. Olen 100% varma että siirron suorittanut lääkäri sanoi tähän vuosi sitten että kolme kuukautta vauvan syntymän jälkeen on mahdollista aloittaa hoidot. Tuli pienoisena pettymyksenä tämä hoitajan vastaus. Mutta enpä lähtenyt väittelemään ja inttämään. Mitä siitä olisi hyötynyt. Kai hoitaja tietää miten heillä nuo hommat menevät. Lääkäritkään eivät ole aina kartalla.. Hoitaja ohjeisti soittamaan kesällä uudestaan ja varaamaan suunnittelukäyntiä.
En ehtinyt sanomaan, että meiltä heille on 300 kilometriä joten uskoisin suunnittelukäynnin hoituvan ihan täällä meidän sairaalassa. Toisaalta olo oli pettynyt. Ihan kuin joku on asettanut meille rajan ja sitä rajaa ei ylitetä. Vaikka kuinka haluaisimme. Toisaalta taas huokaisin helpotuksesta. Vielä hetkeen ei tarvitsisi käsitellä niitä hoitoihin liittyviä tunteita. Voidaan rauhassa keskittyä Eelis vauvaan. Äidin huomiota ei tarvitse vielä jakaa yhtään kenenkään kanssa ja niin on hyvä.
Meille on ollut koko ajan selvää se, että pakkasessa olevaa alkiota ei heitetä pois. Eihän sitä koskaan tiedä jos seuraava vauva tuleekin luomusti mutta joka tapauksessa pakkasvauva on myös meidän vauva ja meille tarkoitettu. Onhan se lapsenalku. Pääsihän edellinenkin alkio koittamaan onneaan kohdussa ja hyvin kävi. Alkion luovutus vieraille ihmisille ei tule valitettavasti mieleenikään.
Miettisin varmasti elämäni loppuun asti, että vaeltaako täällä maailmassa jossain meidän oma
pienokainen. Tätä ajatusta monikaan ei ymmärrä ja se on minulle ihan ookoo. Mutta itse koen alkion olevan meidän vauva ja sitä en halua antaa kenellekään.
Toisaalta kiitän onneani, että alkioita on pakkasessa vain yksi. En tiedä mitä tekisin jos niitä olisi
useampi ja osa pitäisi loppujen lopuksi heittää "roskiin". Olishan sekin varmasti raskasta. Mutta se olisi se meidän tapa toimia.
Tieteellekään en halua omaa vauvaani luovuttaa, luen sen jollain tavalla ihmiskokeeksi.
(tiedän kyllä ettei ne siellä labrassa alkioista lapsia kasvattele)
Ja tätäkään en halua.
Jokainen tekee tietysti omat ratkaisunsa elämässään ja tämä asia on jokaisen henkilökohtainen.
Ei ole oikeaa tai väärää tapaa. On vain sellainen tapa valittava, jonka kanssa pystyy elämään.
Nämä ovat omia ajatuksiani ja mielipiteitäni, jotka tulivat puhelun myötä mieleeni pohdittavaksi.
Ja jokaisellahan on oikeus omaan mielipiteeseen eikös?
Odotamme siis innolla seuraavaa siirtoa. Ja tosiaan eihän sitä tiedä jos
ennen seuraavaa talvea meille plussaonnea jo suodaan ilman hoitoja. Viimeisimpien tietojen mukaanhan meillä ei ole missään mitään vikaa.
Miettisin varmasti elämäni loppuun asti, että vaeltaako täällä maailmassa jossain meidän oma
pienokainen. Tätä ajatusta monikaan ei ymmärrä ja se on minulle ihan ookoo. Mutta itse koen alkion olevan meidän vauva ja sitä en halua antaa kenellekään.
Toisaalta kiitän onneani, että alkioita on pakkasessa vain yksi. En tiedä mitä tekisin jos niitä olisi
useampi ja osa pitäisi loppujen lopuksi heittää "roskiin". Olishan sekin varmasti raskasta. Mutta se olisi se meidän tapa toimia.
Tieteellekään en halua omaa vauvaani luovuttaa, luen sen jollain tavalla ihmiskokeeksi.
(tiedän kyllä ettei ne siellä labrassa alkioista lapsia kasvattele)
Ja tätäkään en halua.
Jokainen tekee tietysti omat ratkaisunsa elämässään ja tämä asia on jokaisen henkilökohtainen.
Ei ole oikeaa tai väärää tapaa. On vain sellainen tapa valittava, jonka kanssa pystyy elämään.
Nämä ovat omia ajatuksiani ja mielipiteitäni, jotka tulivat puhelun myötä mieleeni pohdittavaksi.
Ja jokaisellahan on oikeus omaan mielipiteeseen eikös?
Odotamme siis innolla seuraavaa siirtoa. Ja tosiaan eihän sitä tiedä jos
ennen seuraavaa talvea meille plussaonnea jo suodaan ilman hoitoja. Viimeisimpien tietojen mukaanhan meillä ei ole missään mitään vikaa.





