Kuulumisia ja avautumista

Julistan siis arvonnan päättyneeksi! Suuret kiitokset ja halaukset kaikille

osallistujille, teitä olikin suuri määrä <3

Tässä on juuri menossa yövuoroputki, joten sovitaan niin, että arvon voittajan 8.5.

Silloin olen vapailla :)

Kuulumisia siis hiukan tai lähinnä avautumista työstäni.

Kaksi edellistä viikkoa olin siis sillä sairaslomalla. Väsymys oli kyllä niin huima,

etten vaan enää jaksanut käydä töissä. Pieni breikki töistä teki hyvää kropalle,

mielelle ja vauvalle. Enää en ole niin uuvuksissa, vaikka pienen väsymyksen kanssa

taidan elää nyt koko ajan. Työni on raskasta, fyysisesti sekä henkisesti. Teen siis hoitotyötä,

aiemmin taisin jotain pientä tästä mainita. Vaikka työpaikalla vallitsee armoton kiire ja

totaalinen kaaos, rakastan sitä salaisesti. Se fiilis, kun työpäivän jälkeen tuntee olevansa

elossa ja on auttanut monen monta ihmistä. Se on parasta ja palkitsevaa.

En usko, että jaksan töissä kuitenkaan kovin montaa kuukautta enää olla. Tosin eihän siihen

äitiyslomaankaan ole pitkä aika. Tarkoituksena on, että jään varhennetulle

äitiyslomalle eli se alkaisi elokuun puolen välin jälkeen.

Työpisteessäni riskinä on, että saatan altistua erilaisille tartuntataudeille ja

vaarallisille aineille. Fyysisiä rasituksia on välillä kyllä mahdoton välttää,

juuri sen kiireen sekä työntekijöiden puutteen vuoksi.. Kaikki työkaverit eivät ihme

ja kumma tajua, että minä en voi enää tehdä kaikkia töitä. Niitä fyysisesti

raskaimpia. Olen toki huomannut, että tämä on aiheuttanut närkästystä

eräissä ihmisissä. Eihän se niitä naisia hetkauta millään tavalla saanko minä

tai vauvani jonkun vaarallisen taudin. Ja jos saisin, heiltä heruisi ehkä yhden minuutin

verran sääliä ja myötätuntoa, jonka jälkeen he jatkaisivat omaa elämäänsä. Ja minä jäisin

tautieni kanssa yksin ja yrittäisin selviytyä. Miten se muiden elämään vaikuttaa

jos raskauteni meneekin kesken. Ei mitenkään. Jälkeenpäin ajattelisin,

että voi kunpa olisin ottanut rennommin.

En minä mitään palkintoja siitä saa, että rehkin ja altistan meidät vaaralle töissä.

Ei työpäivän päätteeksi kukaan tule minua onnittelemaan tai päätäni silittämään, että voi

kuinka olet ollut ahkera tänään. Siksipä olen päättänyt jäädä hyvin herkästi

sairaslomalle jatkossakin ja juuri myös tuolle varhennetulle äitiyslomalle.

Pomon kanssa on keskustelu käyty tämän hetkisestä tilanteesta ja hän on onneksi

hyvin ymmärtäväinen kaiken tämän suhteen. Hän ohjasi ottamaan iisimmin, välttelemään

tartuntatauteja sairastavia potilaita ja lääkkeitä käsiteltäessä on käytettävä AINA käsineitä.

Käsineitä käytän myös kaikissa potilaskontakteissa.

Mutta eihän sitä koskaan tiedä. Eivät ne taudit hyppää minuun, tiedän. Mutta kuitenkin.

Meillä on siis keittiöremontti menossa kotona. Senkin vuoksi en ole

taaskaan saanut aikaiseksi kirjoitella tänne mitään. Remontin keskellä nappasin

parit masukuvat ja oli huiiii niin järkyttävää huomata kuinka paljon olen kasvanut!

Hölmistyneenä katson kuvia ja mietin mikä ihmeen ruipelo olenkaan ollut.

Olen tässä pelännyt, että onko mahan kasvu pysähtynyt. Rakenneultraankin on vielä

tasan kuukausi. Mutta kuvat kertovat muuta. Silti on se pelko, että onko kaikki

hyvin. Liikkeitäkään en ole tuntenut, tai mistä minä sen tiedän vaikka olisinkin.

En vain tiedä sitä itse. Mahassa on nimittäin ollut jos jonkinmoista tuntemusta: nipistelyä,

jomotusta, kipua, juilimista, särkyä... Ja edellä mainittuja vaivoja on edellisten päivien

aikana ollut hiukan enemmän. Johtunee siitä, että pikkusella on kasvupyrähdys meneillään.

No mutta eiköhän pienellä ole kaikki hyvin, mama ressaa vaan taas vähän liikaa.

Palaan kirjoittelemaan siis, noh periaatteessa huomenna :)