Tänään on pp 9. Eilen heräsin paniikkiin, entä jos
me ei onnistuta nyt. Paniikki, stressi, pelko, epätoivo, suru, ahdistus.
Neljän vuoden yrityksen jälkeen petymme taas.
Nyt on kuitenkin parhain hoitokeino käytössä. Luulisi,
että IVF-hoidon avulla raskaus alkaa tuosta
noin vain. Niinhän sitä moni luulee. Miten pystyn käsittelemään asian,
jos testi on negatiivinen. Vika on minussa. En pysty
tulemaan raskaaksi. Miksi, koska kaikenhan piti olla hyvin!
Luulen, että tämä pettymys tulisi olemaan se suurin.
En mahda tälle tunteelle mitään. Ne vähäisetkin oireet hiipuvat. Siksi kai
tämä pelko epäonnistumista kohtaan on kasvanut parin viime päivän aikana.
Ei pahoinvointia. Vihlaisut vähenee.
Maha on kyllä edelleen turvoksissa, samoin tissit erittäin turvoksissa.
Kokoa suuremmat. Ja kipeät, mutta kipu on hiukan laskenut.
Pelonsekaisin tuntein lähdin eilen apteekkiin ja tyhjensin raskaustestihyllyn.
Ja tein testin. Halusin valmistella itseni negatiiviseen tulokseen. Pettymykseen.
Eipä tarvitse elätellä suuria toiveita ja unelmia, niin kuin nyt on jo vähän päässyt käymään. Keskiviikon puhelinsoitto
ja tuloksen kuuleminen kävisivät helpommin. Aluksi testiin ilmestyi
haamujen haamu. Sellaistakaan en ole ikinä saanut. Neljän vuoden
aikana kaikki ovat olleet puhtaita negatiivisia. Tietysti testi voi näyttää
virheellistä tulosta. Ja viiva voi tuosta hävitä. En ole iloinnut tästä, salaa olen
helpottunut. Vielä on toivoa.

Voi kyllä! Kylmät väreet menivät läpi kropassani kun skrollasin näyttöä sen verran alaspäin, että kuva paljastui. Tiesin kyllä tekstistä, mihin se johtaa:)
VastaaPoistaUpeaa, tuo on kyllä selkeä haamu ellei jopa plussa! Varovaisesti onnittelen.
Ja noista oireista. Älä huolehdi siitä, että ne ovat lievenneet. Itse olen nyt todistettavasti raskaana (10+5) ja tähän mennessä oireet ovat tulleet ja menneet. Tosin eivät ne ole kovin voimakkaita missään vaiheessa olleetkaan, mutta esim. tissikipua ei toisena päivänä ollenkaan ja toisena taas niin kipeät että.
Varovaiset onnittelut siis ja vauvapölyä matkaan!
Varovasti otan onnittelut vastaan :P Niimpä, nuo oireet huolettaa eniten. Ja suuri pelko on siitä, että viiva häviää maanantaihin mennessä testistä. Meinasin vielä huomenna katsoa uudestaan. Ja maanantaina myös. Toivotaan parasta!
VastaaPoistaYmmärrän. Etkä varmaan murehdi yhtään vähemmän, vaikka sanon, että se ei kannata:) Niin se vaan menee.
VastaaPoistaPahoinvoinnista puhutaan varmaankin enemmän kuin siitä, ettei oksenna raskaana. Ja itse kun olen voinut todella hyvin pientä etovaa oloa lukuun ottamatta, niin pistäähän se mietityttämään. En myöskään joudu ramppaamaan vessassa enkä ole saanut mitään superhajuaistia. Enkä syö seinälaastia:) Ja raskaana kuitenkin olen.
Älä siis vertaa liikaa itseäsi muihin odottajiin. Oireista puhutaan varmasti enemmän kuin oireettomuudesta.
Testaamisesta: Itse en edes viitsi sanoa (enkä edes voisi, koska sekosin laskuissa), kuinka monta testiä tein sen ensimmäisen haamulaisen jälkeen. Onneksi olivat niitä edullisimpia. Joten testaa vaan, jos se saa mielesi rauhoittumaan. Kunhan et tee sitä virhettä, että testailet liian laimeasta pissasta näin alussa, ja huolestut sitten sen vuoksi, että viiva on haalennut.
Niin se menee, mutta siun tsemppaus ja tuki piristi miun mieltä valtavasti :) ja ihanaa kuulla siun kokemuksista! Yritän olla vertailematta. Katsotaan sitten ensi viikolla kun tiedetään. Sitten voin ajatella niitä oireita ja oliko ne liioiteltuja vai todellisia :P kiitos tuestasi <3
PoistaKyllä, sinulla on toivoa, voisin minäkin jo varovaisesti onnitella, S <3
VastaaPoistaMe emme onnistuneet... :'(
Mutta ehkä vielä jonain päivänä...
<3 M
Voi M <3 Ajattelinkin et mitä siulle kuuluu! Voieiii :'( Kyllä, vielä jonain päivänä. Vaikka usko on koetuksella uskon sen ja tiedän mutta aina me vahvat naiset jaksetaan jatkaa eteenpäin! Toivon meidän onnistumiseen tosissaan mutta vielä en uskalla juhlia. Kiitos M <3 tiedätkö kuinka jatkatte nyt sitten hoitoja?
Poista