11.2.2014

Niitä näitä


Kävin eilen verikokeessa, hcg-arvoa mitattiin. Huomenna saan
soiton Helsingistä, jossa saan kuulla tuloksen. Huominen puhelu
muuttaa mahdollisesti loppuelämäni. Voin toivottavasti vihdoin alkaa ihan
virallisesti odottamaan unelmaani, sisälläni, mahassani eikä vain mielessäni.
Minun on vain niin vaikea uskoa testejä, vaikka se tosi asia
on nyt kyllä pikku hiljaa alkanut iskostumaan päähäni.
Tätä se monen vuoden lapsettomuus teettää..

Eilen soitin IVF-hoitajalle ja kerroin vähän näitä kuulumisiani.
Hoitsu naureskeli ja sanoi, että etköhän sinä raskaana ole kun
jo neljäs testi näyttänyt plussaa.

Niin neljäs testi tosiaan, pp 12 eli eilen:





Tämän maagisen testin kanssa ei tarvitse arpoa. Tai ainakin minun
kohdallani meni näin. Toivon todella, etten joudu huomenna tippumaan
kovaa ja erittäin korkealta. Koska nyt olen jo ehtinyt kiipeämään sinne
jonnekkin korkeuksiin pilvien yläpuolelle vaaleanpunaisiin
maisemiin hattaroiden sekaan. Hoitaja sanoi vuodosta sitä samaa, mitä
olen internetistä lukenut. Pieni vuoto kuuluu vain asiaan joillakin
naisilla.

Eilen hävisi paineentunne kokonaan eikä ole sen koomin kuulunut.
Ei mahakipuja myöskään. Vuoto lakkasi, mutta pientä tiputtelua
pari kertaa päivässä on. Aiemmin tissikipu hävisi myös, mutta voihan
tuo olla, että kuvittelen. Havaitsin nimittäin tänään, että tissikipu
on ehkä tehnyt come backin :D

Hoitajan kanssa oli myös puhetta Lugesteron lääkkeen lopetuksesta. En
nimittäin muistanut sen lopetuspäivää ja sekin piti selvittää tässä
puhelussa. Tarkoituksena oli käyttää sitä 12 päivää alkion siirron
jälkeen eli eilen loppui. Lueskelin tästä asiasta hiukan, lopetanko
Luget vai jatkanko sittenkin. Pakkaukseen jäi kuitenkin muutamia
vielä. Monet ovat omin päin jatkaneet ja elänneet siinä uskossa, että
se jollain tavalla estäisi mahdollisen keskenmenon. Tietysti lääke
määrätään eri syistä, tarpeesta riippuen.

Lääkehän siis tukee omaa hormonituotantoa, alkio kiinnittyy jos
on kiinnittyäkseen ja Lugesteronien jatkaminen ei estä sitä mahdollista
keskenmenoa. Itsekin meinasin jatkaa, mutta päätin kuitenkin lopettaa.
Onkohan asiaa tutkittu kuinka paljon?


Toivottavasti menkat jää tulematta ja pikku kaveri on matkassa mukana.
Palataan asiaan taas huomenna!

4 kommenttia:

  1. Onnittelut! Mulla on ainakin ohjeena jatkaa Lugesteronia vkolle 12 asti ja näin aion todellakin tehdä, mikäli meille plussa joskus tulee.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Siinä tapauksessa ohjeen mukaan vaan on mentävä :) Kyllä ne lääkärit tietää, mitä määräävät.

      Poista
  2. Miten rankkana pidit IVF:ää? Minulle siitä on muodostunut mörkö. Sanoin siitä lääkärille, joka kertoi, että moni pitää sitä ennakkoon rankkana, mutta jälkikäteen sanoo, että jos olisi tiennyt millaista se, ei olisi lykännyt yhtään. Tässä arvon jo mielessäni (vaikka 3. inssikierto vasta menossa), kokeillako ivf:ää jo keväällä vai siirtääkö syksyyn.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ennen IVF:ää mietinkin, että mikä siitä niin rankan tekee.. Kokemuksen jälkeen voin sanoa, että ne kovat odotukset, toiveet ja lääkkeiden aiheuttamat mielialan vaihtelut. Jännitys ja piina. Ne jotenkin vaan korostuu hoidon aikana. Meidän vauvat jatkossa syntyvät IVF:n avulla, joten se on minulla vielä edessä monta kertaa. Ja toivottavasti meille suodaan niitä vauvoja vielä. Mutta en valita, koska muuten emme lapsia saa. Ja minä olen toivonut aina suurperhettä. Kestän kyllä sen tuskan hoidon aikana, jos lopputuloksena on vauva. Jos jotakin haluaa, niin sen eteen pitää olla valmis tekemään mitä vain :) Niin minä ajattelin. Suosittelen, ettet lykkää hoitoa! Rohkeasti vain kohti sitä haastetta. Jos olisin tiennyt asioista enemmän neljä vuotta sitten, olisimme jo silloin alkaneet säästää rahaa ja menneet yksityisen kautta IVF:een. Elämä opettaa, ei voi mitään.

      Poista