Tällä viikolla tuli käyty keskussairaalan äitiyspolilla istukan paikan tarkastuksessa.
Rakenneultran aikoihin istukka oli inhottavasti asettunut osittain
kohdunsuun päälle, mutta
tällä kertaa se oli noussut ylöspäin reilusti, vasemmalle puolelle.
JES!
Eli ei enää estettä alatiesynnytykselle. Vaikka kuukausia sitten olinkin sitä
mieltä, että haluan sektion.. Niin se mieli vaan muuttuu.
Pelko synnytyskipua kohtaan hälvenee päivä päivältä.
Äippäpolilla tutkimuksen suoritti synnytysosaston ylilääkäri.
Ja loistava lääkäri olikin! Vointiani kysyttäessä kerroin voimakkaista supistuksistani,
joita on ollut edelliset kolme viikkoa. Tutkittuaan tilannetta, totesi lääkäri että kohdunkaula
on lyhentynyt yllättävän paljon ja
vielä niin lyhyessä ajassa. Tämän asian tiimoilta sain kontrolliajan
kahden viikon päähän. Nyt siis mittaa kohdunkaulalle jäi vain 2 cm.
Vauva voi hyvin! Painoa hällä on tällä hetkellä 1,9 kg eli keskikäyrällä mennään.
Lääkäri oli vahvasti sitä mieltä, että vauva tulee syntymään etuajassa.
Painotti sitä, että näissä IVF-raskauksissa on aina omat riskinsä
ja tämäntyyliset asiat ovat juurikin yksiä niistä.
Käski tulemaan heti äippäpolille jos supistelee rajusti.
Tokaisin siihen, että kyllä niitä supistuksia tulee päivittäin. Olin levossa tai liikkeessä.
Enkä tietenkään pysty niihin mitenkään vaikuttamaan. Mutta
ne ovat kuitenkin kivuttomia.
Tähän herra vastasi, että ihan sama ovatko supistukset kivuttomia tai kivuliaita.
"Synnytys voi lähteä käyntiin ihan kivuttomilla supistuksillakin.
Kyllä meille on tullut odottajia, joilla on kivuttomia supistuksia ja paikat
on olleet jo reilusti auki ja synnytys käynnissä."
Hui!
Jatkohoitona: kotona oltava ihan hissun kissun.
Ja tosiaan kahden viikon päästä katsotaan tilanne uudestaan.
Yritän parhaani mukaan olla vuodelevossa. Sairaslomani aikana en ole tehnyt mitään raskasta
ja pääosin olen levännyt..
Ja tänään se sairasloma vaihtui äitiyslomaksi!
En muuten olisi ikinä uskonut, että minä, juuri minä pääsen vielä joskus äitiyslomalle :)
Ennenaikainen synnytys pelottaa hiukan, mutta lääkäri sanoi, että vauvalla ei ole hätää.
Hän on jo hyvän kokoinen ja mitään vikaa tästä ei löytänyt.
Plussana on se, että jäbä on niin mahdottoman vilkas.

Jäit siis aikaistetulle äitiyslomalle? Miten päädyit tähän ratkaisuun? :)
VastaaPoistaJuu kyllä näin tein, jäin varhennetulle äitiyslomalle :)
PoistaNäin päätin jo alkuraskaudessa. Ajattelin, että niin on mahdollista saada ekstra omaa aikaa, lomaa ja keskittyä itseeni ja mahan kasvattamiseen, käy minulle! En ole vuosiin pystynyt pitämään kesälomaa ja olen aina ollut koulussa. Halusin huili tauon kaikesta stressistä. Sairaslomaakin jouduin pitämään nyt loppuraskaudesta niin paljon, että tulot tippuivat parilta viikolta. Varhennetulla äippälomalla saan enemmän rahaa. Toki se on pois toisesta päästä, mutta olen säästänyt rahaa, joten voin jatkaa kotona olemista myöhemminkin :)
Minulla oli rv 16 asti kivuttomia supistuksia, rv 30 jälkeen useammin supistukset oli epämukavia, mutta ei kivuliaita. RV 34 paikat pehmenneet ja kohdunkaula saman 2cm kuin sinulla. RV 36 aamulla kahden supistuksen jälkeen meni lapsivedet ja illalla lapsi oli jo sylissä, vaikka ensi synnyttäjä olinkin. Kannattaa tosiaan tarkkailla niitä kivuttomiakin supistuksia, koska nekin voivat käynnistää synnytyksen. Ainakin kannattaa jo nyt pakata sairaalalaukku ja tarkistaa että pieniäkin vaatteita löytyy, jos hän päättää syntyä aikaisemmin :) me emme olleet ehtineet varautua, edes imetysliivejä en ollut hankkinut. Mutta toivottavasti hän vielä jaksaa odotella ja kasvaa mahassa.
VastaaPoistaNää supistukset on just sellasia epämukavia ja todella voimakkaita. Ei tiedä miten päin olisi.. Kiva kun kerroit oman kokemuksesi! :) Täytyypi heti huomenna aloittaa sairaalalaukun pakkaaminen!
PoistaSanoiko lääkärisi mitä muita riskejä IVF-raskauksiin liittyy kuin ennenaikaisuus? Siitä ennenaikaisuudesta olenkin joskus lukenut, mutta minulle on sanottu, että IVF-raskaus on ihan normi raskaus ja siksi seurantaakaan ei ole sen enempää. Olen itse nyt toisella kolmanneksella ja siksi kiinnostaisi.
VastaaPoistaRiskejä ovat rakenneviat/epämuodostumat sekä pituuskasvuun vaikutti. Nää jäi ainakin mieleen, kun hää luetteli niitä asioita. Lääkäri sanoi, että näitä asioita on nyt tutkittu jossain tutkimuksessa.. Silmät pyöreinä kuuntelin. Mutta muistutti, että nämäkin ovat harvinaisia vaikka koeputkihedelmöityksellä olisi vauva saanut alkunsa. Voihan tuo olla, että joskus tulevaisuudessa ivf-raskauksia aletaan seurailemaan enemmän. Mutta en usko, että pitkään aikaan.
PoistaKatsoiko lääkäri muuten ultralla kaulan tilanteen vai sormituntumalla? :) Kaksi lääkäriä tutkivat minut sormikopelolla ja kertoivat kaulaa olevan enää 1,5cm. Sain sitten lähetteen synnärille päivystyksenä ja kaulaa todettiin ultralla olevan yli sentin enemmän.
VastaaPoistaKoita nyt lomalla lepäillä. Sen on kerrottu olevan todella tehokas hoitomuoto ja kohdunkaulan tilanne voi kuulemma jopa lähteä palautumaan. Saitko muuten supistustenestolääkettä?
Molemmilla katsoi, taisi tuo mitta tulla sormikopelolla. Ainakin niin käsitin. Täytyypi kysäistä seuraavalla kerralla, että kummalla keinolla hän mittaa ottaa! Voi kunpa palautuisi tai pysyisi edes tällä mallilla. En muuten saanut lääkettä, en tajunnut kysyäkään sitä :/
PoistaTuttu tunne tuo, että "en koskaan uskonut pääseväni äityslomalle". Lämpimät onnittelut siitä, ihanaa, että päästiin! :)
VastaaPoistaItselläni oli alkuraskaudesta verenvuotoa jonka lääkäri sanoi myös kuuluvan IVF raskauksiin. Tsemppiä ja nyt otat vaan ihan hissuksiin, että vauva pysyy sisällä vielä ainakin hetken aikaa :)
No niimpä, onnittelut meille, että päästiin äitiyslomalle :) Sekin on jo suuri asia tässä elämässä. Täytyy ottaa rennosti, oon lääkärikäynnin jälkeen ollut lähes vuodelevossa. Viikon päästä näkee taas tilanteen. Onhan noita supistuksia edelleen.. :/
Poistaonko sinulla ketään ystävää for real life joka on käynyt tai käymässä läpi samaa kuin te? ajattelin lähinnä vertaistukiasiaa kuinka olet sen kokenut :)
VastaaPoistaParin ensimmäisen yritysvuoden aikana elettiin pääasiassa tämän asian kanssa ihan kahdestaan.. Sitä seuraavien kahden vuoden aikana elämään tuli reilusti uusia kavereita opiskelujen myötä ja tukea sain ystäviltäni, sen verran mitä nyt itse halusin asiasta puhua. Netistä tuli luettua kyllä paljon muiden tarinoita ja siitä oli valtava hyöty! Kukaan ystävistäni ei ole käynyt samaa läpi mitä minä. Puolisen vuotta sitten eräs ystäväni kertoi heidän lapsettomuuden kestäneen parisen vuotta. Mutta me emme ainakaan vielä ole kovinkaan paljon tekemisissä. Juttelimme aiheesta kahden kesken ja heti huomasi, miten samanlaiset ajatukset meillä oli.
PoistaKyllä tämän asian kanssa on elänyt ihan yksin, tietysti puoliso vierellä. Jos ei ole kokenut lapsettomuutta, on vaikeaa antaa toiselle sitä oikeanlaista vertaistukea.