12.9.2014

Ristiäiskutsu


Aikani kuluksi askartelin ensimmäisen ristiäiskutsun.
Tarvikkeet löytyivät omasta askartelukoristani
eli ylijääneitä kappaleita vanhoista projekteista.
Ja tarvikkeita oli juuri tarpeeksi.




Kutsuihin tulen siis vielä lisäämään päivämäärän tuohon tyhjälle riville.
Niin... kunhan se lapsi on ensin syntynyt maailmaan ja pappi
varattu koko hommaa varten.
Ja jokainen saa omalla nimellään kutsut :)
On tätiä, setää, kummia, mummoa, ukkia, isomummoa ja isoukkia.
Ristiäisiä ollaan nyt suunniteltu yhdessä.
Päiväkin ollaan sovittu näin
meidän kahden kesken, toivottavasti käy myös papille.
Jos kaikki menee suunnitelmien ja laskettujen aikojen mukaisesti
niin marraskuussa vietetään pojan ristiäisiä.
Pidemmälle emme niitä
halua venyttää, koska jouluihmisenä pistän kodin joulukuntoon heti ristiäisten jälkeen.




Kastejuhlaa vietetään siis kotonamme ja en oikein näe järkevänä sitä, että täällä
olisi päällä mahdoton joulumaa ja poika pitäisi kastaa kaiken sen keskellä.
Nouh. 

Kotona ollaan siksi, koska se tuntuu omalta jutulta. Tää on meidän pesä
ja tuntuu hyvältä järjestää tärkeä, intiimi juhla täällä.
Tilastakaan ei ole puutetta.
Lisäksi haluan itse kokkailla tarjottavat, joten ne on helppo
järjestää tuossa omassa keittiössä.
Myös vauvan hoitaminen käy kätevästi, kun ollaan kotona.
Kaikki on lähellä.




Kutsuvieraat on päätetty.

Minun vanhempani 2,
mieheni vanhemmat 2,
minun siskoni 3,
mieheni siskot + veli 3,
minun mummoni 1,
mieheni molemmat isovanhemmat 4,
mieheni ystävä = kummi 1.

= yhteensä 16
Niin ja se pappi.

Meille oli tärkeää myös se, että vieraita ei tule liikaa. Ihan pieni porukka on just passeli.
Ja voi että kuinka odotankaan tuota juhlaa.
Kastemekko on valittu sekä jäbän asu after parteihin !
Saan pitkästä aikaa järjestää juhlat ja siitäkös tykkään ♥

Kaikenlaista ollaan suunniteltu ja siitä lisää myöhemmin.
Lähinnä miten laitetaan koti kuntoon ja tarjoiltavat.

MUISTAKAAN OSALLISTUA ARVONTAAN TÄÄLTÄ!


6 kommenttia:

  1. Meillä on kutsuttu vielä omat kummit mukaan puolisoineen ja tullaan seuraaviinkin kastejuhliin kutsumaan. Mutta pienetkin juhlat on kivat ja sellaiset kyllä kastejuhlien kuuluu omasta mielestä ollakkin. En ymmärrä, kun jotkut kutsuvat serkkujaan, kummin kaimojaan ja ties mitä vauvansa kastejuhlaan eikä nämä ihmiset kovin usein tule vauvan kanssa viettämään aikaansa.

    Ainakin ne keiden tiedän kutsuneen ns. "ylimääräisiä" eivät ole juurikaan tekemisissä heidän kanssaan.

    Niin ja meillä itsellämme on nyt ensimmäisissä kastejuhlissa vielä vihkiminen samassa, niin senkin puolesta on ihan mukavaa, että on kummit mukana.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niimpä. En kyllä vois kuvitella, että meidän vauvan ristiäisissä olis vieraina hirveästi porukkaa. Ja niitä -ei niin läheisiä- ihmisiä.. Ristiäiset on meille vaan jotenkin niin tärkeä juttu, ettei haluta ylimääräisiä sinne. Päänvaivaa aiheutti kummien/siskojen poikaystävät, joiden kanssa ei olla juurikaan tekemisissä eikä ihmisinä tunneta heitä..

      Poista
  2. Meillä on suurin piirtein samanlainen vieraslista- ja papinkin varasin jo pari viikkoa sitten :D kutsuja en oo aiemmin ristäisiin tehnyt, mutta nyt ajattelin koittaa väsätä. Jos vain saan aikaiseksi. Tosi kivan näköiset nuo!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Muiden blogeista löytyy kyllä kivoja kutsuja ja niistä saa hyviä vinkkejä. Ei kun vaan askartelemaan. Voi olla, et jos/kun saa nyt kutsut valmiiksi on siitä erittäin tyytyväinen esim. kuukauden päästä. Ei tarvitse sitten alkaa väsäilemään :) Minäkin tuossa pari viikkoa sitten soitin seurakuntaan ja varailin papin. Onpahan sekin hoidettu.

      Poista