Pistinpä blogini ulkoasun kokonaan uusiksi. En tosiaankaan
edes tajunnut, että edellisessä kuva meni tekstin päälle. Meidän läppärit
ei sitä näyttäneet jostain syystä.
Mutta siis. Kiertopäivä 2 on menossa nyt. En uskaltanut soittaa
perjantaina polille, koska vuoto ei ollut alkanut. Tehdään nyt
oikein tää homma ja ohjeiden mukaan. Huomenna kuitenkin soitan!
Perjantaina vieteltiin tämän joulukauden ensimmäisiä
pikkujouluja mieheni kanssa. Käytiin vähän ulkona tuulettumassa
kavereiden kanssa ja kivaa oli :) Edellisestä kerrasta olikin kolme viikkoa.
Seuraavat juhlat olis tiedossa joulupäivänä, kun isäni
täyttää vuosia ja sitä seuraavat illanistujaiset Uutena Vuotena tietenkin.
Sopivasti sattuu molemmille vapaata näille kerroille :)
Täällä eletään siis edelleenkin normaalia elämää. Meidän elämä on yhtä
yhden unelman odottamista, joten emme ole laittaneet elämäämme hyllylle
ja jättäneet kaikkia humputuksia välistä. Mutta juhlat saa jäädä
Uuden Vuoden jälkeen kokonaan, molemmilta. Näin keskusteltiin
ja tähän päädyttiin. Monet ovat miettineet keskustelupalstoilla
omaa alkoholin käyttöä lapsettomuushoitojen aikana. Ja erilaisista
tutkimuksista on puhuttu ja jaettu. Me mennään omalla tavalla.
Ennen hoitoja ja hoitojen aikana ei oteta eikä juhlita. Meille tämä on
itsestäänselvä asia. Mutta me mieheni kanssa silti jutellaan, koska ollaan niin
sellaisia keskusteluihmisiä.
Tuossa tuoreimpia tutkimustuloksia.
Nyt on helpompi ja miellyttämpi lukea tekstejä:)
VastaaPoistaMe emme mieheni kanssa juoda juurikaan, mutta emme myöskään todellakaan olla absolutisteja. Itse haluaisin jättää sen vähäisenkin pois, mutta esimerkiksi eilen ystäväpariskunnan kanssa istuessamme iltaa otin sen valkkarilasillisen, jotta ei tarvitsisi vastailla kysymykseen "ai, oletko raskaana?". Mutta sen olen päättänyt, että alkoholi jää todellakin minimiin oviksen ja menkkojen välillä. Sit välillä menkat-ovis voi mennä hieman rennommin, mutta ei kuitenkaan övereitä.
Kiitos Rosuliina! Samaa mieltä olen kanssani :) Ymmärrän tuon, ettei tarvitse kysymyksiin vastailla. Minultakin on sitä kysymystä kyselty jo monta kertaa ja aina kirpaisee vastata: En ole raskaana..
VastaaPoista